Päätukihakemuksen palautti alle 50 000 maatilaa

Report this content

Noin 49 700 maatilaa palautti tukihakemuksen viljelijöiden kesäkuun puolivälissä päättyneessä päätukihaussa. Tukia haki tänä vuonna ensimmäistä kertaa alle 50 000 tilaa. Päätukihakemuksen palauttaneita viljelijöitä oli nyt noin 3 500 vähemmän kuin vuonna 2015, jolloin nykyisen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset tuet olivat ensimmäistä kertaa haettavissa.

Päätukihaun yhteydessä noin 4 400 maatilaa haki syyskylvömenetysten tukea. Kriisituella korvataan menetyksiä, jotka johtuvat vuoden 2017 poikkeuksellisen sateisen syksyn vuoksi tekemättä jääneistä syyskylvöistä tai tuhoutuneista syyskasvustoista.

Kymmenen vuotta sähköistä asiointia

Päätukihaussa noin 93 prosenttia viljelijöistä asioi tänä vuonna sähköisesti. Huhtikuussa avautuneessa haussa maatilat pääsivät lähettämään tukihakemuksensa verkkoasiointipalvelu Vipussa nyt kymmenettä kertaa. Ensimmäisessä sähköisessä haussa vuonna 2009 Vipu-palvelussa tukea hakeneiden maatilojen osuus oli noin 10 prosenttia, mutta viime vuosina paperihakemus on alkanut olla yhä harvinaisempi.

Hakuaika on vaihdellut eri vuosina kahdesta viikosta kahteen ja puoleen kuukauteen. Haun pituudesta ja ajankohdasta riippumatta hakemusten palautus on aina painottunut hakuajan loppuun. Myös tänä vuonna valtaosa päätukihakemuksista palautettiin kahden viimeisen viikon aikana.

Vipu-palvelu on viljelijöiden käytettävissä ympäri vuoden. Päätukihakemuksen palautuksen lisäksi Vipussa on voinut kevään aikana hakea eläinten hyvinvointikorvausta, kasvihuonetuotannon tukea ja kansallisia kotieläintukia sekä tehdä eläinmääräilmoituksen ja palauttaa peltomaan laatutestin tulokset. Myös näissä hauissa ja ilmoituksissa asiointi on ollut valtaosin sähköistä.    

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Tietojärjestelmäasiantuntija Maria Jukkola

0295 31 2356
etunimi.sukunimi(at)mavi.fi


Maaseutuvirasto toimeenpanee viljelijätukia, maaseudun yritys- ja hanketukia sekä markkinatukia asiakaslähtöisesti ja hallinnon palveluja kehittäen. Ohjaamme, neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme palvelevia ELY-keskuksia, kuntien yhteistoiminta-alueita ja Leader-ryhmiä. Vastaamme Suomen kansallisten tukien ja EU:n maataloustukirahaston ja maaseuturahaston varojen käytöstä ja toimimme Suomen maksajavirastona. Hallinnoimme vuosittain yli kahden miljardin euron arvosta EU- ja kansallisia tukia.