Jumbo investoi 8 miljoonaa tilauudistushankkeeseen: lähtökohtana asiakkaiden toiveet

Report this content

Lehdistötiedote

julkaisuvapaa 1.3.2017 klo 8

Kauppakeskus Jumbo investoi noin kahdeksan miljoonaa euroa asiakkaiden viihtyvyyden kehittämiseen tilauudistushankkeella. Asiakkaiden esittämien kehitysideoiden pohjalta suunniteltu Jumbo Sinulle -uudistushanke alkoi helmikuussa ja päättyy marraskuussa. Kauppakeskus palvelee kävijöitä normaalisti hankkeen aikana.

Jumbo Sinulle -hankkeessa uudistetaan kauppakeskuksen WC-tilat ja lastenhoitohuoneet, parannetaan autoilijoiden ja jalankulkijoiden opasteita, uudistetaan pääsisäänkäynnit viihtyisämmäksi, sekä vaihdetaan sisävalaisimet energiaa säästävään LED-valaistukseen.

Työt toteutetaan vaiheittain kiireisimpien vuorokaudenaikojen ulkopuolella siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa kävijöille. Remontin on määrä valmistua marraskuussa 2017, jotta asiakkaat pääsevät jouluostoksille viihtyisämpään Jumboon.

Jumbo Sinulle -hankkeessa panostamme niihin asioihin, jotka asiakkaamme ovat nostaneet tärkeimmiksi kehityskohteiksi kahdessa laajassa asiakastutkimuksessamme. Jumbo on aina ollut konstailematon asiointi- ja kohtaamispaikka, jonne on helppo tulla joka suunnasta. Nyt varmistamme, että Jumbo on jatkossakin viihtyisä ja helposti lähestyttävä kauppakeskus, jossa asiointi on vaivatonta, kertoo Jumbon kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro.

Viihtyisämpi ja energiatehokkaampi Jumbo

WC-tilat ja lastenhoitohuoneet uudistetaan. Uudistuksen jälkeen WC-tilojen löytäminen kauppakeskuksesta helpottuu ja myös kokonaiskapasiteetti kasvaa. Materiaalivalinnoissa suositaan esteettisiä, laadukkaita ja helposti huollettavia ratkaisuja.

Pysäköintijärjestelyiden selkeyttämiseksi pysäköintihalliin tulee sähköinen opastusjärjestelmä.

– Pysäköintiajan kestoon ja maksuttomuuteen ei ole tulossa muutoksia. Vapaita paikkoja riittää kaikille myös kiireisimpinä aikoina. Uusi opastusjärjestelmä varmistaa, että asiakkaamme löytävät vapaan paikan mahdollisimman vaivattomasti, Olli Lehtoaro kertoo.

Kaikki eri pysäköintitasot saavat oman tunnistevärinsä. Yhdenmukaiset opasteet helpottavat siirtymistä pysäköintitiloista kauppakeskukseen ja takaisin. Suojatein ja puupaneelikattein merkittävät reitit parantavat jalankulkijoiden turvallisuutta parkkihalleissa. Opasteiden uusimisella helpotetaan paitsi pysäköintiä, myös Jumboon saapumista jalan, pyörällä tai bussilla.

Pääsisäänkäyntien viihtyisyyttä parannetaan uusilla pintamateriaaleilla, kalusteilla sekä edustan katosta laajentamalla. Uusi LED-valaistus korvaa pääkäytävien suuret, lautasmaiset valaisimet. Säädettävä LED-valaistus pudottaa valaistuksen energiankulutuksen murto-osaan aiemmasta. LED-lampuilla ja valaisimilla on jo korvattu ja korvataan jatkossakin vähitellen myös kauppakeskuksen muuta valaistusta.

Uudistushankkeen etenemisestä ja mahdollisista poikkeusjärjestelyistä tiedotetaan säännöllisesti Jumbon sosiaalisen median kanavissa, verkkosivuilla sekä kauppakeskuksessa.

Uudistuksen toteuttamisesta vastaa Consti, yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin erikoistuneista yhtiöistä.

 

Lisätietoja:

Olli Lehtoaro, kauppakeskusjohtaja, puh. 050 303 9206, olli.lehtoaro(a)jumbo.fi

Kauppakeskus Jumbo

Kauppakeskus Jumbo sijaitsee Vantaalla, Kehä III:n varrella lähellä Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Jumbo valmistui lokakuussa 1999 ja laajennusosa vuonna 2005. Jumbossa vierailee vuosittain yli 11 miljoonaa kävijää. Jumbon liikkeet ja palvelut työllistävät noin 1800 henkilöä. Jumbo on liikevaihdossa mitattuna Suomen suurin kauppakeskus.

Jumbon omistavat Unibail-Rodamco, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Kesko ja HOK-Elanto. Kauppakeskuksen manageerauksesta vastaa Realprojekti Oy.

www.jumbo.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit