Kulttuuriratikka tuo kiskoille liikkuvan tapahtumagallerian

”Suunnittelun lähtökohtana oli tehdä matkustamisesta elämys. Raitiovaunusta on luotu taideteos ja esitysareena. Uskon, että Kulttuuriratikasta tulee helsinkiläinen ilmiö, joka elävöittää kaupunkikuvaa uudella tavalla”, Kulttuuriraitiovaunun suunnitteluprojektista vastannut projektipäällikkö, taidekoordinaattori Marjukka Korhonen WSP:ltä sanoo.

Pääkaupungin matkustajaliikenteeseen 22. syyskuuta lähtevä Kulttuuriratikka erottautuu ympäristöstään sekä sisällöltään että ulkoasultaan. Katolle sijoitettu veistos nimeltään ”Maskotti” sekä spektrin väreissä hehkuva ulkopinta auttavat tunnistamaan vaunun jo kaukaa. Ulkopinnan värit vaihtuvat katsojan suunnan, valaistuksen ja liikkeen mukaan. Vaunun sisällä matkustajille tarjotaan vaihtuvia esityksiä ja näyttelyitä.

Kulttuuriratikan suunnittelutyö käynnistyi vuonna 2006. WSP:n monialaisen suunnitteluryhmän tehtävänä oli tunnistaa ja sovittaa yhteen taiteelliset, ulkoasulliset, toiminnalliset ja tekniset reunaehdot, joiden pohjalta Kulttuuriratikka toteutettiin. Suunnittelutyön päätavoitteena oli lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja kilpailukykyä.

”Kulttuuriratikka on kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Olemme ylpeitä yhteistyöstämme Helsingin seudun liikenteen HSL:n kanssa raitiovaunun suunnittelussa ja toteutuksessa. Toteutus vahvistaa Helsingin kaupunkibrändiä ja lisää Helsingin houkuttelevuutta. Lisäksi se tuo myönteistä julkisuutta kestäville liikkumismuodoille urbaanissa ympäristössä”, Kulttuuriratikan toimintamalleista vastannut projektipäällikkö Natalia Martamo WSP:ltä kertoo.

Kulttuuriratikka yhdistää teknisen ja luovan osaamisen

”Yhdyskunta- ja liikennehankkeissa tarvitaan monialaista osaamista. Joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja kestävää kehitystä vahvistava Kulttuuriratikka osoittaa, miten teknistä ja luovaa osaamista oikein yhdistämällä rakennetaan meille parempaa elinympäristöä”, WSP:n toimitusjohtaja Matti Mannonen toteaa. ”Suomi on muotoilun ja luovan osaamisen suurvalta, ja on loistavaa että se alkaa myös näkyä meidän julkisessa ympäristössämme.”

WSP lukeutuu Suomen johtaviin konsulttiyrityksiin, jonka ydinosaamista ovat muun muassa liikenne- ja kaupunkisuunnittelu.

Kulttuuriraitiovaunun suunnitteluryhmään WSP:tä kuuluivat projektipäällikkö, kuvanveistäjä Marjukka Korhonen, projektipäällikkö, AD Natalia Martamo, muotoilija Ari Peltola sekä tuotanto-AD Riikka Airaksinen. Myös HSL:llä oli suunnittelussa vahva rooli. Esimerkiksi ulkokuoren suunnittelusta vastasivat Marjukka Korhonen ja Natalia Martamo WSP:ltä sekä Kerkko Vanhanen HSL:stä.

Projektipäällikkö Marjukka Korhonen on lisäksi omana työnään toteuttanut Kulttuuriratikan katolla liikkuvan Maskotti-veistoksen. Maskotti ’kuuntelee ja katselee’ kaupungin tapahtumia ja ilmiöitä.

Kuvataiteen maisteri Marjukka Korhonen työskentelee WSP:ssä taiteen asiantuntijana ja taidekoordinaattorina. Hänen erikoisaluettaan ovat julkisten taideteosten suunnittelu ja toteuttaminen kaupunki- ja väyläympäristöihin, taideteoshankkeiden koordinointi sekä taidekonseptien laadinta. WSP-toimensa ohella hän toimii itsenäisenä taiteilijana.

Lisätietoja:

projektipäällikkö, kuvanveistäjä Marjukka Korhonen, puh. 0400 615 326, marjukka.korhonen@wspgroup.fi

muotoiluyksikön päällikkö Mari Siikonen, puh. 040 514 9592, mari.siikonen@wspgroup.fi

toimitusjohtaja Matti Mannonen, WSP Finland Oy, puh. 040 544 7047, matti.mannonen@wspgroup.fi

WSP:n lehdistöyhteyksistä vastaa Taru Nikulainen, Mailand Communications Oy, puh. 050 3257 347, taru.nikulainen@mailand.fi

 

WSP Finland Oy on monialainen rakennus-, yhdyskunta- ja energiasektorin tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja muotoiluyritys. Yrityksessä työskentelee kaikkiaan 370 asiantuntijaa Helsingissä, Oulussa, Järvenpäässä, Tampereella, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Liikevaihto vuonna 2009 oli 27 miljoonaa euroa, mistä viennin osuus oli 15 %. WSP aloitti toimintansa Suomessa 1.1.2007. Nimen alle ovat fuusioituneet WSP LT-Konsultit Oy, WSP SuunnitteluKORTES Oy, WSP TutkimusKORTES Oy, Gridpoint Finland Oy, Insinööritoimisto Pekka Heikkilä Oy, Geosurf Oy sekä Fundus Oy.

WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP Groupiin, jossa työskentelee 9 000 asiantuntijaa 200 toimistossa kuudessa eri maanosassa ja 35 eri maassa. WSP Group on perustettu 70-luvulla ja se on listattu Lontoon pörssiin.

Avainsanat:

Yrityksestä

Mailand Communications Oy on brändi- ja viestintätoimisto, joka auttaa yrityksiä ja organisaatioita saavuttamaan haluamansa position markkinoilla. Tarjoamme viestinnän strategista konsultointia sekä viestinnän palveluita monipuolisesti. Asiakkaamme ovat asiantuntijayrityksiä ja -organisaatioita eri teollisuus-, teknologia- ja palvelualoilta. Mailand kuuluu Markkinointiviestinnän Toimistojen Liittoon (MTL) sekä Saksalais-suomalaiseen kauppakamariin (DFHK).

Tilaa