Reipasta kasvua ja uusia liikkeitä - Jumbo jatkaa myynniltään Suomen suurimpana kauppakeskuksena

Report this content

Lehdistötiedote 6.4.2016

Jumbo oli viime vuonna myynniltään Suomen suurin kauppakeskus jo viidettä vuotta peräkkäin. Vuoden 2016 kokonaismyynti nousi 413,7 miljoonaan euroon, kasvua edellisvuodesta kertyi 4,4 %. Jumbon uudistuneiden ravintola- ja kahvilapalveluiden myynti nousi peräti 21 %.

Vuoden 2016 aikana Jumboon avattiin yhteensä 15 uutta myymälää, ravintolaa ja kahvilaa, jotka ovat osaltaan kasvattaneet kauppakeskuksen vetovoimaa. Uusien liikkeiden joukosta löytyvät mm. Finlaysonin ja New Yorkerin myymälät sekä Starbucksin kahvila. Jumbon kävijämäärät kasvoivatkin viime vuonna 11 %, kaikkiaan kävijöitä oli vuoden aikana lähes 11,8 miljoonaa.

– Kehitämme Jumbon liikevalikoimaa pitkäjänteisesti ja asiakkaiden toiveita kuunnellen. Liiketilamme kiinnostavat sekä kotimaisia että suuria kansainvälisiä brändejä, joten voimme valita niin sanotusti parhaat päältä. Myynnin ja kävijämäärien vahva kasvu osoittaa, että olemme uudistuneet asiakkaita kiinnostavalla tavalla, toteaa Jumbon kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro.

Parhaillaan käynnissä oleva Jumbo Sinulle -hanke jatkaa kauppakeskuksen uudistumista. Marraskuussa 2017 valmistuvassa hankkeessa toteutetaan asiakkaiden toivomia tilauudistuksia yhteensä noin kahdeksalla miljoonalla eurolla. Työt toteutetaan kiireisimpien vuorokaudenaikojen ulkopuolella siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa kävijöille.

– Jumbo Sinulle -hankkeen tavoitteena on tehdä kauppakeskuksesta entistä viihtyisämpi ja energiatehokkaampi. Remontoimme WC-tilat ja lastenhoitohuoneet, asennamme parkkihalliin pysäköintiä helpottavan sähköisen opastusjärjestelmän, uudistamme pääsisäänkäynnit sekä vaihdamme sisävalaisimet säädettävään LED-valaistukseen. Työt ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Meille on tärkeää, että asiointi Jumbossa on helppoa myös remontin aikana, joten viestimme hankkeen etenemisestä säännöllisesti sosiaalisessa mediassa, verkkosivuillamme sekä paikan päällä kauppakeskuksessa, Lehtoaro kertoo.

Jumbossa vuonna 2016 avatut liikkeet

helmikuu: TamarinClassic American Diner, Hangon Makaronitehdas, Flying Tiger Copenhagen

maaliskuu: Glitter

huhtikuu: Finlayson, New Yorker

toukokuu: Ego by YA

elokuu: L’Occitane, Pizzarium, The Athlete’s Foot, Starbucks

lokakuu: Spaghetteria, Chilitos, Volt

Lisätietoja:

Olli Lehtoaro, kauppakeskusjohtaja, puh. 050 303 9206, olli.lehtoaro@jumbo.fi

Kauppakeskus Jumbo

Kauppakeskus Jumbo sijaitsee Vantaalla, Kehä III:n varrella lähellä Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Jumbo valmistui lokakuussa 1999 ja laajennusosa vuonna 2005. Jumbon liikkeet ja palvelut työllistävät noin 1800 henkilöä. Jumbo on ollut kokonaismyynniltään Suomen suurin kauppakeskus vuodesta 2012 lähtien. Vuonna 2016 Jumbon kokonaismyynti oli 413,7 miljoonaa euroa ja kauppakeskuksessa vieraili vuoden aikana lähes 11,8 miljoonaa kävijää.

Jumbon omistavat Unibail-Rodamco, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Kesko ja HOK-Elanto. Kauppakeskuksen manageerauksesta vastaa Realprojekti Oy.

www.jumbo.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit