WSP Groupista Vuoden insinööritoimisto 2010

Maailman johtaviin rakennusalan suunnittelu- ja konsulttiyrityksiin lukeutuva WSP Group on voittanut Vuoden insinööritoimisto 2010 -palkinnon ”16th annual Building Awards” -kilpailussa Iso-Britanniassa. Palkinnon (’Engineering consultant of the year’) myöntämisen perusteena oli WSP:n innovaatiokyky ja asiantuntemus, joka on yrityksen suureen kokoon nähden ainutlaatuinen.

WSP Group on suunnitellut lukuisia nimekkäitä ja vaativia kohteita, kuten esimerkiksi Freedom Tower -rakennuskokonaisuuden New Yorkissa, Tukholman suurimpia tie- ja rautatietunneleita, Masdarin päästöneutraalin kaupungin Abu Dhabissa ja Iso-Britannian tähän mennessä laajimman vankilaurakan. Kilpailuvoiton ratkaisi loppusuoralla kuitenkin vahva painotus yksilölliseen suunnitteluun ja aloitekykyyn. ”Tapaamme työskennellä verrattiin pienen, erikoistuneen suunnittelutoimiston osaamiseen”, WSP Finlandin toimitusjohtaja Matti Mannonen kuvailee WSP-konsernin saamaa palkintoa. ”Keskitymme yksilöllisyyteen ja innovaatioihin, mutta monialaisena toimijana lisävahvuutenamme on erilaisten osaamisten uutta luova yhdistäminen. Tämä palkinto vain vahvistaa uskoamme tähän toimintatapaan.” Iso-Britanniassa vuosittain järjestettävä kilpailu on alallaan merkittävin ja kilpailijoiden taso on kova. Tänä vuonna loppukilpailuun valittiin WSP Groupin ohella Arup, Atkins, Buro Happold, Capita Symonds, Max Fordham, Mott MacDonald ja Scott Wilson.

Avainsanat:

Yrityksestä

Mailand Communications Oy on brändi- ja viestintätoimisto, joka auttaa yrityksiä ja organisaatioita saavuttamaan haluamansa position markkinoilla. Tarjoamme viestinnän strategista konsultointia sekä viestinnän palveluita monipuolisesti. Asiakkaamme ovat asiantuntijayrityksiä ja -organisaatioita eri teollisuus-, teknologia- ja palvelualoilta. Mailand kuuluu Markkinointiviestinnän Toimistojen Liittoon (MTL) sekä Saksalais-suomalaiseen kauppakamariin (DFHK).

Tilaa