Pefletti on nyt vapaa – Katrinilta biohajoava saunapefletti

Katrin Green Spa Pefletti on vapautettu muovin ikeestä. Ensimmäisenä maailmassa. Täysin biohajoavan laudeliinan tuotejulkistuksesta haluttiin mieleenpainuva – niinpä vapautus konkretisoitiin kirjekyyhkyjen avulla.

Katrin on Metsä Tissuen pehmopaperibrändi, jonka laajaan suurasiakkaille suunnattuun valikoimaan kuuluu myös pefletti. Kun Katrin kehitti maailman ensimmäisen muovittoman ja täysin biohajoavan laudeliinan, valjastettiin viestinviejiksi oikeat kyyhkyset.

– Veimme kyyhkyslaatikot isojen kylpylähotellien päättäjille Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella, kertoo Katrin-brändin markkinointipäällikkö Jussi Haapkylä Metsä Tissuelta.

Asiakkaat avasivat lähetin tuoman kyyhkyslaatikon ulkona, jolloin kyyhkynen lennähti matkaan symboloiden pefletin vapautumista muovin ikeestä ja viemään viestiä Mänttään Metsä Tissuen myyntiin. Asiakkaat saivat näin osallistua kaikkien maailman peflettien vapautukseen. Kaikki peflettilennot onnistuivat erinomaisesti ja kyyhkyt palasivat kotilakkaansa.

– Sitten myyjät lähtivät liikkeelle esitteiden, presentaation, näytepeflettien ja saunakorien kanssa, kertoo itsekin kyyhkysiä toimittanut Haapkylä.

Kampanja kyyhkyjen siivin

Metsä Tissuen myyntiorganisaatio oli vahvasti lanseerausjuonessa mukana. Kampanja suunniteltiin yhteistyössä Mainoskenttä Oy:n kanssa. Kyyhkystempauksen lisäksi toteutetaan muun muassa lehti- ja suoramainontaa, myyntimateriaalia sekä kampanjasivusto www.pefletti.fi , josta voi tilata peflettejä testausta varten.

– Ensimmäinen kyyhkysen vapautus dokumentoitiin huolellisesti, ja videon voi katsella sivustolla. Kaikki kampanjaan osallistuneet kyyhkyset vapautettiin, vakuuttaa Haapkylä.

Tutkitusti paras takapuolituntuma

Joutsenmerkitystä Green Spa Pefletin toimivuudesta toteutettiin myös asiakastesti. Sekä yritykset että loppukäyttäjät ovat ottaneet tuotteen innostuneesti vastaan. Testaajien mukaan takapuolituntuma on miellyttävä ja pehmeä, ja pefletti kestää kovassakin löylyssä.

– Joutsenmerkitty laudeliina myös tukee yritysten ympäristöohjelmia, Haapkylä toteaa.

Lisätietoja:

Markkinointipäällikkö Jussi Haapkylä, Metsä Tissue, GSM +358 40 526 3675, jussi.haapkyla@metsatissue.com

Kuvapyynnöt: ninna.tuhkio@mainoskentta.fi

METSÄ TISSUE on yksi Euroopan johtavista pehmopaperituotteiden toimittajista kotitalouksille ja suurkuluttajille. Yhtiö on myös maailman johtava ruoanlaittopaperien valmistaja. Metsä Tissuen tuotemerkkejä ovat Lambi, Serla, Mola, Tento, Katrin ja SAGA. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Puolassa, Ruotsissa, Saksassa, Slovakiassa, Suomessa ja Venäjällä, ja sen liikevaihto on 940 miljoonaa euroa. Metsä Tissuen palveluksessa on 3 200 henkilöä. Metsä Tissue kuuluu Metsäliitto-konserniin. www.metsatissue.com , www.katrin.fi

Avainsanat:

Tilaa