MARTELAN VASTUULLISUUSRAPORTOINTI SIIRTYI GRI G4-NÄKÖKULMAAN

Report this content

Martelan viides yhteiskuntavastuuraportti on julkaistu. Se sisältää GRI:n (Global Reporting Initiativen) julkaiseman kestävän kehityksen raportointisuosituksen (G4 versio) yleisiä tietoja

Myös kansainvälinen EcoVadis-organisaatio antoi Martelalle toukokuussa “gold recognition” maininnan, johon yltää vain 5 % kaikista yrityksistä. EcoVadis on kansavälinen organisaatio yrityksille, jotka panostavat sosiaaliseen vastuuseen (CSR) ja kestävään yritystoimintaan. Se tarkkailee ja arvioi jäsentensä suorituksia.

POHJOISMAISSA HARVINAINEN PLATINUM LEED -SERTIFIOINTI

Martelassa vastuullisuus on monen sidosryhmän asia. Asiakkaat odottavat saavansa tietoa tuotteiden emissioista, toimitusketjusta ja materiaaleista. “Monille avainasiakkaillemme on tärkeää, että vastuullisen liiketavan periaatteet on otettu käyttöön niin sisäisesti kuin toimitusketjussakin. Etenkin Ruotsin ja Norjan markkinoilla asiakkaat odottavat kolmannen osapuolen myöntämällä ympäristömerkillä merkittyjen tuotteiden olevan saatavilla”, toteaa vastuullisuus- ja markkinointijohtaja Minna Andersson.

Andersson jatkaa: “Kun esimerkiksi Nordea muutti uuteen toimitilaan Lindhagensgatanille Tukholmaan, vastuullisuus oli muutoksen tärkein lähtökohta. Martela oli monta toimittajaa yhdistäneessä sisustusprojektissa koordinaattorina ja toimitti huonekalut. Asiakkaalla oli vahva visio tuottaa mahdollisimman hyvän ympäristöluokituksen saava kokonaisuus Leadership in Energy and Environmental Design -asteikolla. Lopputuloksena oli Pohjoismaissa hyvin harvinainen Platinum-tason sertifiointi.

Martelan Yritysvastuuraportti 2014.

Lisätiedot:
Minna Andersson, Markkinointi- ja vastuullisuuspäällikkö, Martela Oyj
puhelin: 0400 878101  /  sähköposti:
minna.andersson@martela.com

Martela-konserni kuuluu alansa johtaviin yrityksiin Pohjoismaissa. Halu tarjota asiakkaille parhaita työympäristöjä on ohjannut toimintaamme jo lähes seitsemänkymmenen vuoden ajan. Ergonomisten ja innovatiivisten kalusteratkaisujen lisäksi Martela suunnittelee ja tuottaa monipuolisesti työympäristöihin liittyviä palveluja. Parannamme työhyvinvointia samalla tilojen käyttöä tehostaen työympäristöjen lisäksi oppimisympäristöissä sekä hoivakohteissa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Monille avainasiakkaillemme on tärkeää, että vastuullisen liiketavan periaatteet on otettu käyttöön niin sisäisesti kuin toimitusketjussakin. Etenkin Ruotsin ja Norjan markkinoilla asiakkaat odottavat kolmannen osapuolen myöntämällä ympäristömerkillä merkittyjen tuotteiden olevan saatavilla.
Minna Andersson