Muusikko LauNaun ääniteos kesällä Meri-Teijo Makasiinien vanhassa Valimossa, Salossa

Kemiönsaarella asuva, kansainvälistäkin mainetta saanut säveltäjä ja lauluntekijä Laura Naukkarinen eli LauNau säveltää työn ääniä kuvaavan ääniteoksen Meri-Teijo Makasiinien vanhaan ruukkivalimoon. Aääniteos kuullaan osana Salon Mathildedalissa 8.7. 2011 vietettävän ensimmäisen Ruukkipäivän ohjelmaa.

Muusikko Laura Naukkarinen on uudesta sävellystyöstä innoissaan.

– Pyrin äänittämään teoksen ääniä joko oikeissa tehtaissa tai simuloimalla. Äänimaisemasta muodostuu noin vartin mittainen kokonaisuus. Haluan myös tuoda esille ruukin käytössä olevissa tiloissa kulkemisen tuntua, hän kertoo.

Naukkarinen ei kuitenkaan pyri aivan realismiin, vaan haluaa esittää oman näkemyksensä ruukin tunnelmasta ja siitä, miten se suodattuu vuosisadan verhon takaa.

Laura Naukkarinen on tavattavissa Meri-Teijo Makasiineilla lauantaina 21.5. klo 13.  Tervetuloa!

Näyttelyn opashahmolle etsitään nimeä

Meri-Teijo Makasiinien vanhassa putlauslaitoksessa on Teijon Tehtaat Vuosisatojen Saatossa -näyttely, jonne on koottu alueella valmistettuja työkoneita ja esineitä. Ruukkipäivänä 8.7. näyttelyn oppaana seikkailee nuoren näyttelijän Anton Kainulaisen esittämä hahmo. Anton on tullut tutuksi myös roolistaan Ruukin Avain -näytelmässä, viimeksi Viktor Zebor Bremerinä.

Hahmolle etsitään nimeä kilpailulla.  Lähetä nimiehdotuksesi 31.5.2011 mennessä osoitteella
kulttuurivalimo@gmail.com. Voit voittaa teatteriliput neljälle hengelle 8.7.2011 klo 19.00 esitettävään Ruukin Avain -kesäteatteriesitykseen.

Mathildedalin Ruukkipäivä toteutetaan osana kylässä käynnissä olevaa KulttuuriValimo-hanketta, joka toimii elinvoimaisen maaseudun hyväksi ympäristön ehdoilla. Historiamatkailuun keskittyvä hanke saa rahoituksensa Ykkösakseli ry:n kautta EU:n Maaseuturahastosta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Käytännön toteutuksesta vastaa Mathildedalin kulttuuriyhdistys ry.

 

Lisätietoja:
KulttuuriValimo-hanke, projektipäällikkö Anu Gustafsson, puh. 044 330 0082 kulttuurivalimo@gmail.com

www.meriteijomakasiinit.fi 

muusikko Laura Naukkarinen, puh. 050 549 1613
lauranau@yahoo.co.uk
www.haamu.com/launau
www.myspace.com/launau
www.facebook.com/launau

Tuula Sipilä, tiedottaja, 050 553 7102
Mathildedalin kulttuuriyhdistys ry
Mathildedahls kulturförening rf

 

 

 

Yrityksestä

Meri-Teijo Makasiinit kulttuuriyhdistys ry on perustettu 2004 ja sen tarkoituksena on edistää kulttuuritoimintaa eteläisen Salon alueella ja koota eri kulttuurialan harrastajat yhteen. Se toimii yhteistyössä Salon alueen eri kulttuuri- ja taideyhdistysten kanssa. Kulttuuriyhdistys suunnittelee ja järjestää kesäkursseja, keskustelutilaisuuksia, taidenäyttelyitä, konsertteja, kyläjuhlia sekä muita kulttuuritilaisuuksia. Vuosittaisia tapahtumia ovat Kevään kutsu, Elojuhlat sadonkorjuutoreineen ja iltaohjelmineen, Joulumyyjäiset sekä Jouluun hiljentyminen aaton aattona. Kulttuuriyhdistys ry on myös mukana toteuttamassa kolmiosaista Ruukin Avain -kesäteatteriproduktiota vuosina 2008-2013. Vuosina 2010 ja 2011 on käynnissä kulttuurimatkailuun keskittyvä yleishyödyllinen KulttuuriValimo -hanke. Ruukkitehtailla on Mathildedalissa ja Teijossa valmistettuja koneita ja laitteita esittelevä näyttely Teijon Tehtaat Vuosisatojen Saatossa.

Tilaa