ETL, MaRa, Panimoliitto, PTY, SAJK: Alkoholin matkustajatuonti kasvoi alkuvuonna lähes 10 prosenttia

Alkoholin matkustajatuonti lisääntyi tammi-huhtikuussa selvästi. Sataprosenttisena alkoholina mitattuna kasvua oli lähes 10 prosenttia. Litramääräisesti esimerkiksi siiderin matkustajatuonti on lisääntynyt 60 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Olutta tuotiin maahan 21 prosenttia enemmän. Luvut ilmenevät TNS Gallupin toteuttamasta matkustajatuontikyselystä.

Kasvava matkustajatuonti siirtää alkoholin kulutuksen valvotuista ravintolaolosuhteista yhä vahvemmin kotiin ja kaduille. Samalla työpaikat ja valtion verotulot valuvat Viroon. Enää 10 prosenttia alkoholista nautitaan ravintoloissa. Yöravintoloiden ahdinko on tästä selvä esimerkki, toteaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

 – Suomessa alkoholin verotus on EU:n kireintä ja sen merkittävin seuraus näkyy panimojuomien matkustajatuonnin roimana kasvuna. Viimeaikainen kehitys on hälyttävää, eikä se osoita harjoitetun alkoholipolitiikan olleen menestyksekästä. Nyt on arvioitava tarkkaan, missä menee järkevän verotuksen raja, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.

– Kasvava oluen ja tupakan matkustajatuonti korreloi muun matkustajatuonnin kasvun kanssa. Kaupan liiton tuoreen selvityksen mukaan suomalaisten kulutus Virossa kasvoi viime vuonna 11 prosenttia ja oli 390 miljoonaa euroa. Suomen Euroopan korkein olutvero siirtää osaltaan ostovoimaa Viroon, ja vie Suomen kotimarkkinoilta verotuloja ja työpaikkoja, toteaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine.

Veroero Suomen ja Viron välillä on jo kasvanut liian suureksi. Valtiovallan tulisi harjoittaa sellaista alkoholipolitiikkaa, ettei matkustajatuonti olisi kuluttajaa houkutteleva vaihtoehto kotimaiselle, lailliselle alkoholijuomakaupalle. Matkustajatuonnista koituu yhteiskunnalle vain haittoja. Lisäksi on tiedossa, että Virosta haettavia juomia välitetään eteenpäin myös alaikäisille, sanoo Suomen Alkoholijuomakauppayhdistyksen puheenjohtaja Tarja Uitti.

– Jos Suomessa edelleen nostetaan alkoholiveroa, alkoholijuomien matkustajatuonti Suomeen kasvaa edelleen voimakkaasti. Tämä vie Suomesta pois valtion verotuloja ja aiheuttaa lisää ongelmia yhteiskunnassamme. Nyt vaaditaankin uudelta hallitukselta vastuullisia veroratkaisuja. Näin ollen ei voida puhua pelkästään alkoholiveron korotuksista, toteaa Elintarviketeollisuusliiton Alkoholijuomateollisuusyhdistyksen toimialapäällikkö Karri Kunnas.

Liite: Alkoholin matkustajatuonnin muutokset juomaryhmittäin tammi-huhtikuussa 2011

Lisätietoja:
Alkoholijuomateollisuusyhdistys/ETL: toimialapäällikkö Karri Kunnas, 040 1615 443
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa: toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto: toimitusjohtaja Elina Ussa, 045 269 7711
Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys: puheenjohtaja Tarja Uitti, 040 5600614
Suomen Päivittäistavarakauppayhdistys: toimitusjohtaja Osmo Laine, 0500 448 986

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. MaRa edustaa hotelleja, kylpylöitä ja kuntoutumiskeskuksia, viikko-osakeyrityksiä, leirintäalueita, ravintoloita, catering-yrityksiä, eines- ja valmistuskeittiöitä, kahviloita, pubeja, yökerhoja, liikenneasemia, huvi-, teema- ja elämyspuistoja, keilahalleja, festivaaleja ja konserttitapahtumia, ohjelmapalveluyrityksiä, luontomatkailuyrityksiä, hiihtokeskuksia sekä matkailun markkinointi- ja välityspalveluja tarjoavia yrityksiä. MaRassa on 2 400 jäsentä, joilla on 6 000 toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin 60 000 henkilöä. Jäsenyritysten liikevaihto on yli 5,5 miljardia euroa.

Yrityksestä

MaRa on matkailu-, hotelli-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelualan sekä niihin liittyvän hyvinvointipalvelualan työnantajien edunvalvoja ja työmarkkinajärjestö.

Tilaa