Juhani Merimaalle ja Ari Laakkoselle kunniakrouvarin arvonimi

Helsingin Rock and Roll Oy:n toimitusjohtaja Juhani Merimaalle ja Jumpru Oy:n yrittäjä Ari Laakkoselle on myönnetty kunniakrouvarin arvonimi tunnustukseksi heidän suurista ansioistaan matkailu- ja ravintola-alan hyväksi. Merimaa ja Laakkonen vastaanottivat arvonimen 2.11. MaRan liittokokouksessa Lappeenrannassa.

Juhani Merimaa on suomalaisten rockravintoloiden ja -festareiden uranuurtaja. Hän aloitti uransa Tavastian toimitusjohtajana vuonna 1980. Hän on tullut tunnetuksi erityisesti Tavastian ja Ruisrockin perustajana ja ideanikkarina.

Festivaalit ovat muuttuneet Juhani Merimaan aktiiviaikana pienistä tapahtumista monipuolisiksi elämystapahtumiksi. Hän on kehittänyt erityisesti festareiden ruokapalveluita ja festivaalialueiden viihtyisyyttä. Hänen kädenjälkensä näkyy vahvana suomalaisessa rockravintola- ja festarikulttuurissa. Vapaa-aikanaan hän on intohimoinen jalkapallon, erityisesti HJK:n kannattaja.

*
Ari Laakkonen on oululaisen ravintolamaailman ilmentymä. Hän on edennyt urallaan tarjoilijasta ravintolapäälliköksi, minkä jälkeen hän on toiminut pitkään yrittäjänä Ravintola Kaarlenhovissa ja Jumpru Pubissa sekä Oluthuone Leskisessä yhtiökumppaninsa Ari Flinckin kanssa.

Laakkonen on ollut aktiivinen Oulun Matkailu- ja Ravintolayrittäjät ry:ssä ja ollut omalta osaltaan luomassa erinomaista henkeä oululaisten matkailu- ja ravintola-alan yrittäjien piirissä. Yrittäjäkiireistään huolimatta Laakkonen on ollut aktiivinen myös MaRa ry:ssä, jossa hän oli hallituksen jäsenenä vuosina 2009–2014. Vapaa-aikaansa hän viettää mielellään jalkapallon, hyvän ruoan ja juoman parissa.

Kunniakrouvarin arvonimi myönnetään kerran vuodessa MaRan liittokokouksen yhteydessä alalla erityisen ansioituneille henkilöille.
 

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. MaRa edustaa hotelleja, kylpylöitä ja kuntoutumiskeskuksia, viikko-osakeyrityksiä, leirintäalueita, ravintoloita, catering-yrityksiä, eines- ja valmistuskeittiöitä, kahviloita, pubeja, yökerhoja, liikenneasemia, huvi-, teema- ja elämyspuistoja, keilahalleja, festivaaleja ja konserttitapahtumia, ohjelmapalveluyrityksiä, luontomatkailuyrityksiä, hiihtokeskuksia sekä matkailun markkinointi- ja välityspalveluja tarjoavia yrityksiä. MaRassa on 2 600 jäsentä, joilla on 7 000 toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin 70 000 henkilöä.  

Yrityksestä

MaRa on matkailu-, hotelli-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelualan sekä niihin liittyvän hyvinvointipalvelualan työnantajien edunvalvoja ja työmarkkinajärjestö.

Tilaa