Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa: Alkoholiveron tuotto jäi 93 miljoonaa euroa budjetoidusta

Veronkorotukset eivät tuota valtiolle budjetoituja tuloja. Viime vuonna alkoholivero tuotti valtiolle 93 miljoonaa euroa vähemmän verrattuna valtion talousarvioon. Myös tänä vuonna tuotto tulee jäämään reilusti budjetoidusta. Matkustajatuonti kasvoi viime vuonna kyselytutkimuksen mukaan 15 prosenttia. Ravintoloiden anniskelukulutus sen sijaan laski noin 4 prosenttia. Myös muu kotimainen alkoholimyynti väheni. Matkustajatuonnin kasvun mukana työpaikat ja verotulot karkaavat Viroon.

Alkoholijuomavero tuotti viime vuonna valtiolle alkuperäiseen talousarvioon verrattuna 93 miljoonaa euroa budjetoitua vähemmän. Talousarviossa alkoholijuomaveron tuotoksi oli budjetoitu 1,429 miljardia euroa, mutta toteuma oli vain 1,336 miljardia. Arvonlisäveron ja muiden verotuottojen lasku nostaa menetetyn summan reilusti yli sataan miljoonaan euroon. Talousarviossa alkoholiveron tuotoksi tälle vuodelle on budjetoitu 1,442 miljardia. On selvää, ettei tämä toteudu.

Ravintoloiden anniskelukulutus laskee edelleen. Viime vuonna ravintoloissa myytiin alkoholia noin neljä prosenttia edellisvuotta vähemmän. Anniskelun osuus suomalaisten alkoholinkulutuksesta jatkaa näin laskuaan. Alkoholin anniskelukulutus on nyt historiallisen alhaisella tasolla.

Samaan aikaan Viron matkustajatuonti lisääntyi viime vuonna TNS Gallupin toteuttaman kyselyn mukaan jälleen 15 prosentilla. Todellinen luku on tätä huomattavasti suurempi, sillä suuria lasteja tuovat eivät vastaa haastatteluun totuudenmukaisesti. Viron viinaralli kiihtyy tänä vuonna entisestään. Samalla kasvavat alkoholista aiheutuvat haitat ja niiden kustannukset Suomelle.

”Olemme tilanteessa, ettei veronkorotuksista ole valtiolle mitään hyötyä. Alkoholiveron korotukset vähentävät selvästi tilastoitua kulutusta ja siten verotuloja ja työpaikkoja. Matkustajatuonti on jo vähintään 17 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Ravintola-anniskelu enää noin 10 prosenttia. Alkoholilainsäädäntöä ei voi kiristää tai veroja korottaa vaarantamatta kotimaisen elinkeinon toimintaedellytyksiä”, toteaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

Lisätietoja                           toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549                   

Tilastograafit:                      alkoholijuomaveron tuotto ja matkustajatuonnin kasvu

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. MaRa edustaa hotelleja, kylpylöitä ja kuntoutumiskeskuksia, viikko-osakeyrityksiä, leirintäalueita, ravintoloita, catering-yrityksiä, eines- ja valmistuskeittiöitä, kahviloita, pubeja, yökerhoja, liikenneasemia, huvi-, teema- ja elämyspuistoja, keilahalleja, festivaaleja ja konserttitapahtumia, ohjelmapalveluyrityksiä, luontomatkailuyrityksiä, hiihtokeskuksia sekä matkailun markkinointi- ja välityspalveluja tarjoavia yrityksiä. MaRassa on 2 400 jäsentä, joilla on 6 000 toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin 60 000 henkilöä.

Avainsanat:

Yrityksestä

MaRa on matkailu-, hotelli-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelualan sekä niihin liittyvän hyvinvointipalvelualan työnantajien edunvalvoja ja työmarkkinajärjestö.

Tilaa

Lainaukset

Olemme tilanteessa, ettei veronkorotuksista ole valtiolle mitään hyötyä
Timo Lappi