Fazer ja Mehiläinen yhteistyöhön Siikalatvan ateriapalveluiden tuottamisessa

Report this content

Lehdistötiedote 21.11.2018

Mehiläinen Terveyspalvelut Oy ja Fazer Food Services Oy ovat solmineet 2+2-vuotisen sopimuksen Siikalatvan sosiaali- ja terveyspalveluiden ateriapalveluiden tuottamisesta. Sopimus kattaa kaikki Mehiläisen vastuulla olevat yksiköt Siikalatvalla eli esimerkiksi palveluasumisen yksiköt Pulkkilassa, Piippolassa, Rantsilassa ja Kestilässä, kehitysvammaisten yksikkö Mesikin, terveyskeskuksen vuodeosaston, päiväkeskuksen, työtoiminnan, kotipalveluateriat sekä henkilökunnan lounaat.

Vuoden alussa voimaan astuva sopimus on kaksivuotinen ja sisältää kahden vuoden optiokauden. Sopimus perustuu syksyllä 2018 järjestettyyn kilpailutukseen. Palveluntuotanto siirtyy Fazer Food Services Suomen vastuulle Siikalatvan kunnan ateriapalveluyhtiöltä.

Sopimuksen alkaessa Fazer tuottaa sopimuksen kohteena olevat ateriat valmistuskeittiössään Kärsämäellä. Fazer tulee tarjoamaan Mehiläisen asiakkaille kotiruokaa, jossa huomioidaan paikalliset makutottumukset, perinneruoat, teemat, kausituotteet ja juhlapyhät. Lounas ja päivällinen kuljetetaan Mehiläisen yksiköihin maanantaista sunnuntaihin kaksi kertaa päivässä kuumana. Aterioiden vastaanotosta, esille laitosta ja tarjoilusta vastaa Mehiläisen henkilöstö, Fazer puolestaan ruokailussa käytettävistä astioista.

- Haluamme tarjota hyvää ja maukasta ruokaa kaikissa yksiköissämme. Lähdemme innolla kehittämään Siikalatvan aterioiden laatua yhdessä Fazerin kanssa, toteaa Mehiläisen perusterveydenhuollosta vastaava johtaja Joonas Turunen.

- Fazerilla teemme joka päivä töitä sen eteen, että jokaisella vauvasta vaariin on oikeus syödä hyvin. Ruoalla on merkitystä, kun se edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia kaikissa elämän vaiheissa. Tämän tavoitteen eteen tulemme tekemään töitä jatkossa myös Siikalatvalla huomioiden asiakkaiden toiveet ja tarpeet, sanoo Fazer Food Services Suomen asiakkuusjohtaja Tuomas Nurmela.

Lisätietoja: 

- Mehiläinen: palvelujohtaja Vesa Isoviita, vesa.isoviita@mehilainen.fi, puh. 050 526 3605
Fazer Food Services Suomi: asiakkuusjohtaja Tuomas Nurmela, tuomas.nurmela@fazer.com, puh. 040 542 0009

 

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain yli miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 360 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 14 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa.

Tilaa