Hoivakoti Atzalea osaksi Mehiläisen ikääntyneiden palveluita

Lehdistötiedote 30.10.2017

Ikääntyneiden asumispalveluita tuottavan Hoivakoti Atzalea Oy:n omistus on siirtynyt Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle 27.10.2017 alkaen.

Vuonna 1999 perustettu yhtiö tuottaa ikääntyneiden asumispalveluja Vantaalla. Yhtiön palveluihin kuuluu yhteensä 48 asukaspaikkaa, joista 44 ovat ympärivuorokautista hoivaa ja 4 ovat palveluasuntoja.

- Hoivakoti Atzalean työn laadusta kertoo paljon se, että kodilla on paljon palveluseteliasiakkaita, jotka ovat nimenomaisesti halunneet valita Atzalean hoivapaikakseen. Yhtiössä on panostettu erityisesti validaatiomenetelmän hyödyntämiseen muistisairaiden hoidossa, mikä tuo myös Mehiläiseen uutta osaamista, sanoo Mehiläisen hoivapalveluiden operatiivinen johtaja Mikko Hämäläinen.

- Tuntuu hyvältä, että asiakkaita arvostava arvomaailma ja korkeat hoidon laadulliset vaatimukset jatkuvat edelleen Atzaleassa, olen tähän ratkaisuun erittäin tyytyväinen, kertoo yhtiön entinen omistaja Tuija Uusitalo, joka jatkaa yhtiössä siirtymävaiheen ajan.

Omistusvaihdoksella ei ole vaikutusta työsuhteisiin, asukastyöhön tai muihin sopimuksiin.

Hoivakoti Atzalean ohella Mehiläisellä on Vantaalla ikääntyneiden palvelukoti Mainiokoti Aino ja Antti, mielenterveyskuntoutujien palvelukodit Ykköskoti Aurinkorinne, Ykköskoti Tähtirinne, Ykköskoti Kielorinne sekä vammaisten palvelukodit Omakoti Oiva ja Omakoti Alma.

Lisätiedot:
- Mikko Hämäläinen, Mehiläinen Hoivapalvelut Oy, operatiivinen johtaja, puh. 050 371 8393
- Tuija Uusitalo, Hoivakoti Atzalea Oy, puh. 050 563 4086

Hoivakoti Atzalea Oy on yksityinen ikääntyneiden asumispalveluita Vantaalla tuottava yritys. Yhtiöllä on yhteensä 48 asukaspaikkaa.
Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläisellä on Suomessa yli 120 palvelukotia eri puolella Suomea, joissa on yli 4400 asukaspaikkaa.

 

Yrityksestä

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläinen tarjoaa kokonaisvaltaiset palvelut yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläisessä palveluita tuottaa Suomessa yhteensä yli 11 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa.www.mehilainen.fi

Tilaa