Mehiläinen laajenee Imatralla - Lääkäriasema ITTE yhdistyy Mehiläiseen

Report this content

Lehdistötiedote 29.9.2016

Mehiläinen on hankkinut 27.9.2016 allekirjoitetussa yrityskaupassa täyden omistuksen Lääkäriasema ITTE Imatran Tutkimus ja Terveys Oy:stä. ”Yrityskaupan myötä meillä on erinomaiset puitteet palvella Imatralla myös yksityisasiakkaitamme”, toteaa Mehiläisen yksikönjohtaja Anu Jokinen.

Imatralla toimiva Lääkäriasema ITTE siirtyy 1.10.2016 alkaen osaksi Mehiläistä. Mehiläinen on aloittanut toiminnan Imatralla jo syyskuun alusta tarjoamalla työterveyspalveluita Imatran kaupungin työntekijöille.

”Haluamme olla Imatran alueella merkittävä toimija. Yrityskaupan myötä meillä on nyt erinomaiset puitteet tarjota palveluitamme imatralaisille yksityisasiakkaille ja yrityksille – sujuvasti, heidän tarpeistaan lähtien”, toteaa Mehiläisen yksikönjohtaja Anu Jokinen.

ITTE:n toimitusjohtaja Jerena Juutilainen kertoo ajankohdan olleen sopiva siirtää toiminta laadukkaalle jatkajalle

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että nimenomaan Mehiläinen alan johtavana toimijana jatkaa toimintaamme. Uusi kumppanimme pystyy tarjoamaan asiakkaillemme laadukkaat palvelut ja nopean hoitoon pääsyn myös jatkossa. Lisäksi Mehiläinen tuo asiakkaidemme käyttöön uusia digitaalisia palveluja sekä tehokkaita toimintamalleja”, Juutilainen jatkaa.

Toiminta jatkuu tuttuun tapaan – henkilökunnan työsuhteisiin ei vaikutuksia

ITTE:n toiminta jatkuu kaupan jälkeen tuttuun tapaan. Henkilökunnan työsuhteisiin osakekaupalla ei ole vaikutuksia.

”ITTE on erinomaisesti hoidettu yksikkö. Olemme iloisia saadessamme toimipisteen osaavat asiantuntijat osaksi Mehiläistä”, Jokinen toteaa.

Yhdistymisen myötä Mehiläinen tuo Imatralle uusia sähköisiä työkaluja sekä työterveyspalveluihin että kuluttajille. Mehiläisen Digiklinikalla lääkäri tai hoitaja on tavoitettavissa kellon ympäri, paikasta riippumatta

”Akuutteihin terveysasioihin voi avun saada halutessaan vaikka kotisohvalle helposti OmaMehiläinen-mobiilisovelluksen avulla”, kuvailee Jokinen.

Imatran alueen työterveysasiakkaiden käytössä on Mehiläisen valtakunnallinen palveluverkosto.

Lisätietoja:

Mehiläinen Oy, yksikönjohtaja Anu Jokinen, sähköposti: anu.jokinen@mehilainen.fi, puh: 0407 415 136

Lääkäriasema ITTE, toimitusjohtaja Jerena Juutilainen, sähköposti: jerena.juutilainen@itte.fi, puh: 040 542 5524

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläinen tarjoaa kokonaisvaltaiset palvelut yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläisessä palveluita tuottaa Suomessa yhteensä yli 11 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa.

Tilaa