Mehiläinen laajentaa vammaispalveluitaan – suunnittelee avaavansa palvelukodin Äänekoskelle

Report this content

Lehdistötiedote: 29.01.2018

Mehiläisen suunnitteilla olevasta uudesta vammaisten palvelukodista Omakoti Koivusta löytyy 20 asukaspaikkaa ja lisäksi oma keittiö. 

Omakoti Koivun on tarkoitus valmistua Likolahdenkadulle Äänekoskelle syksyllä 2018. Sijainti on hyvä, sillä Äänekosken keskusta on aivan lähellä kaikkine palveluineen. Valmistuttuaan suunnitteilla oleva Omakoti Koivu tulee työllistämään reilut 10 hoiva-alan ammattilaista.

– Uuteen palvelukotiin on suunniteltu myös oma keittiö, jossa kaikki ruoat valmistuvat päivittäin, Mehiläisen hoivapalveluiden palvelujohtaja Santtu Harjulehto kertoo.

Asukkaiden erityisiin tarpeisiin vastaavien nykyaikaisten sisätilojen lisäksi Omakoti Koivun yhteyteen on suunniteltu oma piha, jolla halutaan lisätä viihtyvyyttä kodissa entisestään. Myös kodin ulkopuolelle suuntautuva toiminta on Mehiläisen vammaispalveluissa tärkeää, eli toimintaa ei haluta rajoittaa vain kodin oman pihapiirin sisäpuolelle.

Green care -osaaminen mukana palvelukodin arjessa

Omakoti Koivussa tullaan suunnitelmien mukaan hyödyntämään Mehiläiseen 1.11.2017 liittyneen Perhekoti Suomalaisen green care -osaamista, mikä tarkoittaa sitä, että kodin päivätoiminnassa luonnonläheisyys on tärkeässä roolissa yhteisöllisyyden lisäksi.

Luonnonläheisyys voi näkyä esimerkiksi siten, että asuinympäristön luonto, luonnonmateriaalit tai vaikkapa hoivakodin omat kotieläimet linkitetään inspiroivalla tavalla asukkaiden arkeen ja päivätoimintaan.

Mehiläinen kehittää vammaispalveluitaan

Mehiläinen panostaa nyt erityisen vahvasti vammaispalveluiden kasvuun ja kehittämiseen. Uusia vammaispalveluiden koteja ovat syksyllä 2017 avautunut Omakoti Kehrä Kouvolassa sekä rakenteilla olevat Omakoti Polkka Hyvinkäälle, Omakoti Retiisi Kuopioon ja Omakoti Koivu Äänekoskelle. Lisäksi yritysostoilla Mehiläiseen ovat liittyneet vuonna 2017 Omakoti Kartano Joutsassa ja Omakoti Suomalainen Kuopiossa.

 

Lisätietoja:

Mehiläinen Oy, Santtu Harjulehto, palvelujohtaja (Omakoti Koivun palvelut)
puh. 040 353 0715, santtu.harjulehto@mehilainen.fi

Mehiläinen Oy, Sami Vaateri, hoivapalveluiden myyntijohtaja (palvelukotihankkeet)
puh. 040 057 9358, sami.vaateri@mehilainen.fi 

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläisellä on Suomessa yli 120 palvelukotia eri puolella Suomea, joissa on yli 4500 asukaspaikkaa.

Tilaa