Palvelukoti Eloranta Oy osaksi Mehiläisen vammaispalveluita

Lehdistötiedote 2.2.2018

Vammaisten asumispalveluita ja päivätoimintaa tuottava Palvelukoti Eloranta Oy:n omistus on siirtynyt Mehiläinen Oy:lle 31.1.2018 alkaen. Vuonna 1993 perustettu yhtiö tuottaa vammaisten asumispalveluja Pielavedellä. Toimintaan kuuluu yhteensä 15 paikkaa tehostettua palveluasumista vammaisille.

”Palvelukoti Elorannan toimintaa kuvaa vahva asukaslähtöisyys, yksilöllisyys ja yhteisöllisyys”, sanoo Mehiläisen hoivapalveluiden liiketoimintajohtaja Niklas Härus.

"Omistajanvaihdos on yrityksessämme ajankohtainen. Haimme yrityksellemme jatkajaa, joka turvaa toiminnan jatkumisen omalla paikkakunnalla ja toiminnan edelleen kehittämisen”, kertovat Palvelukoti Eloranta Oy:n yrittäjät Helena Ikäheimo ja Eija Korhonen. Ikäheimo jatkaa Palvelukoti Elorannan yksikön johtajana. Omistusvaihdoksella ei ole vaikutusta työsuhteisiin, asukastyöhön tai muihin sopimuksiin.

Palvelukoti Elorannan lisäksi Mehiläisellä on yli 130 palvelukotia eri puolilla Suomea. Mehiläinen panostaa nyt erityisen vahvasti vammaispalveluiden kasvuun ja kehittämiseen. Uusia vammaispalveluiden koteja ovat syksyllä 2017 avautunut Omakoti Kehrä Kouvolassa sekä rakenteilla olevat Omakoti Polkka Hyvinkäälle, Omakoti Aarre Sipooseen ja Omakoti Retiisi Kuopioon. Lisäksi yritysostoilla Mehiläiseen ovat liittyneet Omakoti Kartano Joutsassa, Omakoti Suomalainen Kuopiossa, Omakoti Kerttu Kankaanpäässä ja Omakoti Annika Merikarvialla.

Lisätiedot:

Niklas Härus, Mehiläinen Oy, liiketoimintajohtaja, puh. 041 536 9796

Helena Ikäheimo, Palvelukoti Eloranta Oy, puh. 040 702 9830

Palvelukoti Eloranta Oy on vuonna 1993 perustettu yksityinen, vammaisten asumispalveluja tarjoava yritys, joka toimii Pielavedellä. Yhtiöllä on 15 asukaspaikkaa.

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläisellä on Suomessa yli 130 palvelukotia eri puolella Suomea, joissa on yli 4500 asukaspaikkaa.

Yrityksestä

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläinen tarjoaa kokonaisvaltaiset palvelut yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläisessä palveluita tuottaa Suomessa yhteensä yli 11 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa.www.mehilainen.fi

Tilaa