Perhe- ja Palvelukodit Suomalainen osaksi Mehiläistä

Report this content

3.8.2017 Lehdistötiedote

Kehitysvammaisten asumispalveluita ja päivätoimintaa tuottava Perhe- ja Palvelukodit Suomalainen Oy:n omistus siirtyy Mehiläinen Oy:lle. Kaupan arvioitu voimaantulo on 1.10.2017. Yhtiö tuottaa kehitysvammaisten asumispalveluita Kuopiossa ja yhtiöllä on yhteensä 43 asukaspaikkaa.

”Olemme olleet erittäin vaikuttuneita Perhe- ja Palvelukodit Suomalaisen yhteisöllisyydestä ja green care-ajattelusta. Asukkaat elävät pienryhmäkodeissa omannäköistä elämää ja yhtiön erityinen vahvuus on monipuolinen maaseutuympäristössä toteutuva päivätoiminta. Toiminnassa on paljon elementtejä, joita voimme tuoda vammaispalveluidemme kehittämiseen valtakunnallisesti”, sanoo Mehiläisen hoivapalveluiden liiketoimintajohtaja Niklas Härus.

"Olemme käyneet pitkäjänteisesti luottamuksellisia keskusteluja Mehiläisen kanssa. Toiminta-ajatus ja arvot kohtasivat, mikä oli meille tärkeää oikean kumppanin löytämisessä. Järjestelyllä turvaamme toiminnan jatkuvuuden ja kehittämisen edelleen”, kertoo yhtiön entinen omistaja Vuokko Suomalainen.

Vuokko Suomalainen jatkaa yksikön johtajana Perhe- ja Palvelukodit Suomalainen Oy:ssä. Omistusvaihdoksella ei ole vaikutusta työsuhteisiin, asukastyöhön tai muihin sopimuksiin.

Perhe- ja palvelukodit Suomalaisen lisäksi Mehiläisellä on yli 110 palvelukotia eri puolilla Suomea. Kuopiossa Mehiläisellä on ikääntyneiden kodit Mainiokoti Kallavesi, Mainiokoti Pirtti sekä mielenterveyskuntoutujien kodit Ykköskoti Kuopio ja Ykköskoti Victor. Mehiläinen on perustamassa Kuopioon myös uutta kehitysvammaisten palvelukotia.


Lisätietoja:
- Niklas Härus, Mehiläinen Hoivapalvelut Oy, liiketoimintajohtaja, puh. 041 536 9796
- Vuokko Suomalainen, Perhe- ja Palvelukodit Suomalainen Oy, puh. 040 556 0480
- Juhani Suomalainen, Perhe- ja Palvelukodit Suomalainen Oy, puh. 045 896 8456

 

Perhe- ja Palvelukodit Suomalainen on asumispalveluita ja päivätoimintaa kehitysvammaisille tuottava yritys, joka sijaitsee Kuopiossa. Yhtiöllä on 43 asukaspaikkaa.

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläisellä ja siihen vuonna 2016 yhdistyneellä Mainio Vireellä on Suomessa yli 110 palvelukotia eri puolella Suomea, joissa on yli 4400 asukaspaikkaa.

 

Tilaa