Pikadieetti vs. elämäntapamuutos? 5 faktaa motivaatiosta

Report this content

Lehdistötiedote 23.05.2018

Tuliko tehtyä uudenvuodenlupaus, joka unohtuikin jo ennen kesää? Vai ajattelitko pyrkiä jälleen kerran pikaisesti bikinikuntoon? Mehiläisen psykologi kertoo, millainen lupaus pitää ja mistä pysyvään elämäntapamuutokseen tarvittava motivaatio löytyy.

Mehiläisen Asiakasraadille* alkuvuonna 2018 toteutetun kyselyn mukaan 26 % vastaajista teki jonkin elämäntapojen korjaamiseen liittyvän uudenvuodenlupauksen.  Yleisin uudenvuodenlupaus oli terveelliseen ruokavalioon panostaminen. Noin viidesosalla (21 %) vastaajista uudenvuodenlupaus kesti kuitenkin vain parisen kuukautta. Mitkä tekijät vaikuttavat eniten siihen, että lupaus pitää?

Mehiläisen psykologi Taija Wilenius kertoo, millaiset lupaukset pitävät parhaiten ja millainen motivaatio on usein pysyvä. Katso viisi kysymystä ja vastausta motivaatiosta.

1. Millaiset lupaukset pitävät?

Omien arvojen mukaiset lupaukset ovat yleensä helpommin saavutettavissa. Jos esimerkiksi kuntosaliharjoittelun ei itsessään koe tuottavan mielihyvää tai sen on aloittanut vaikkapa ystäväpiirin tai muun ulkoisen tekijän painostuksesta, on lupaus säännöllisestä harjoittelusta usein haastava pitää. Jos taas lupauksen ja motivaation taustalta löytyy oma halu voida paremmin, on siihen helpompi sitoutua.

2. Miksi epätoivotuista pinttyneistä tavoista on hankala päästä eroon?

Pelkkä tahdonvoima ei usein riitä, sillä jokin asia epätoivotussakin tavassa on tuonut jotain hyvää tai palvellut jotain tarkoitusta itselle. Monella ihmisellä esimerkiksi syöminen tai tupakointi voi olla ainoa hetki, jolloin antaa itselleen luvan pysähtyä ja rentoutua. Useimmiten muutoksen onnistumiseksi tarvitaan tietoisuutta siitä, mikä tavassa lopulta koukuttaa. Voimakkaimmillaan riippuvuudet voivat peittää alleen jopa psyykkistä tuskaa, jonka tunnistamiseksi on hyvä hakea tukea ammattilaiselta.

3. Kannattaako pikadieetti?

Esimerkiksi painonhallinnan suhteen monilla löytyy kokemuksia siitä, että tiukka kaalisoppakuuri pudotti painoa rajusti, minkä takia houkutus ryhtyä uudestaan tiukalle kuurille on suuri. Tutkimusten mukaan tiukat dieetit eivät kuitenkaan tuo pysyviä muutoksia. Niistä voi olla jopa haittaa sekä mielelle että keholle. Tiukkaa dieettiä seuraamalla ei opi mitään muuta uutta kuin sen, miten torjua kehon luonnollisia nälkä- ja kylläisyysviestejä pakottamalla.

4. Vaikuttaako ikä tai sukupuoli motivaatioon?

Ei erityisesti. Ikää ja sukupuolta suuremmat tekijät motivaation suhteen ovat henkilökohtaiset ja tilannesidonnaiset tekijät – etenkin voimavarat ja kiinnostuksen kohteet. Jos elämäntilanne on hyvin kuormittava eikä sille voi tehdä mitään äkillisesti, kannattaa uusiin tavoiteisiin pyrkimiseen suhtautua armollisesti ja aloittaa vaikkapa aivan pienistä muutoksista arjessa isojen tekojen sijaan.

5. Miten takapakkeihin kannattaa suhtautua, jos elämäntapamuutos ei onnistunutkaan?

Jos vaatii nopeita tuloksia ilman pienintäkään epäonnistumista, sortuu usein kohtelemaan itseään turhan ankarasti. Kannattaa takapakkeja kohdatessaan miettiä, mitä mahdollisesti sanoisi ystävälleen, jonka tie kohti elämäntapamuutosta ei edennytkään esimerkiksi sairastumisen, kuormittavuuden tai stressin vuoksi. Itseään haukkuu usein laiskaksi, mutta itsesyytöksestä ei ole höytyä. Onnistuneen elämäntapamuutoksen avain on joustavuus, eli tavoitteitaan kannattaisi mukauttaa tarvittaessa aina tähän hetkeen sopiviksi.

 

*Kysely uudenvuodenlupausten pitämisestä toteutettiin Mehiläisen Asiakasraati-verkkoyhteisössä ajalla 7.–18.2.2018. Internetkyselyyn vastasi 2812 raatilaista.

 

Lisätietoja:

Mehiläinen Oy, Taija Wilenius, psykologi (taija.wilenius@mehilainen.fi).

Mehiläisen viestintä: Hannele Salmi (puh. 050 573 4697, hannele.salmi@mehilainen.fi).

 

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain yli miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 360 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 14 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa

Tilaa