Better with Less -pakkaussuunnittelukilpailu haastaa suunnittelijat luomaan ympäristöystävällisempiä ratkaisuja

Report this content

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 6.11.2017

Maailmassa kulutetaan miljardeja pakkauksia päivittäin, ja määrä kasvaa. Better with Less – Design Challenge haastaa pakkaussuunnittelijat kehittämään yhä ympäristö-ystävällisempiä ja toimivampia pakkausratkaisuja arjesta tutuille päivittäistavaroille. Kilpailun tuomaristossa nähdään kansainvälinen joukko pakkausdesignin asiantuntijoita. 

Better with Less – Design Challenge käynnistyy 6.11.2017. Metsä Boardin järjestämällä kansainvälisellä pakkaussuunnittelukilpailulla etsitään uudenlaisia pakkausratkaisuja maailman yleisimmille ja nopeimmin kasvaville kuluttajapakkauksille.

Maailmassa kulutetaan miljardeja pakkauksia päivittäin ja väestönkasvun myötä pakkausten määrä kasvaa edelleen. Pakkauksissa käytetyn muovin suuri määrä on kansainvälinen huolenaihe, sillä tutkimusten mukaan muovijätettä päätyy meriin vuosittain maailmassa noin yhdeksän miljoonaa tonnia.

Pakkausten rooli tuotteiden suojaamisessa ja markkinoimisessa on jatkossakin tärkeä, mutta kulutuksen lisääntyessä on yhä tärkeämpää löytää ympäristön kannalta entistä parempia pakkausratkaisuja, jotka mahdollistavat uusiutuvien, ei-fossiilispohjaisten materiaalien ja resurssien järkevämmän käytön. Pakkausten suunnittelijoilla on tässä ratkaiseva rooli. Ympäristövaikutuksia voi vähentää esimerkiksi keventämällä pakkauksia, käyttämällä uusiutuvista raaka-aineista tehtyjä materiaaleja ja helpottamalla pakkausten kierrätystä.

“Designratkaisulla voi olla suuri vaikutus ympäristöön. On tärkeää pohtia uusia ratkaisuja ja ajatella tulevia sukupolvia – miten voimme luoda parempia kuluttajakokemuksia pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Tällä kilpailulla pyrimme maailmanlaajuisesti edistämään luovaa, ympäristövaikutuksia keventävää pakkaussuunnittelua“, Metsä Boardin Design & Innovation Director, tuomariston puheenjohtaja ja jäsen Cyril Drouet kertoo.

Kilpailussa on kansainvälinen tuomaristo – joukko tunnettuja pakkausdesignin asiantuntijoita:

Terri Goldstein, brändityön ja pakkausdesignin ammattilainen. Peter Désilets, strategi ja kestävää kehitystä tukevan pakkaussuunnittelun puolestapuhuja. Marianne Rosner Klimchuk, pakkausdesignin asiantuntija ja Fashion Institute of Technology -oppilaitoksen Communication Design Pathways -osaston puheenjohtaja. Lars G. Wallentin, maailman johtavien brändien kanssa työskennellyt pakkaussuunnittelija sekä John B. Mahaffie, tulevaisuuden pakkausratkaisuihin perehtynyt tulevaisuudentutkija.

Pakkaussuunnittelukilpailu on käynnissä 6.11.2017–31.3.2018 osoitteessa: www.betterwithless.org. Uusia pakkausratkaisuja haetaan tyypillisimmille kuluttajapakkauksille, kuten esimerkiksi takeaway-ruoka-, verkkokauppa-, terveystuote-, kosmetiikka- ja kuivaruokapakkauksille.

Kilpailun pääpalkintona on 10 000 euroa. Kilpailu on avoin pakkaussuunnittelijoiden lisäksi myös opiskelijoille, ja yhtenä palkintona Metsä Board tarjoaa yhdelle opiskelijaosallistujalle työharjoittelun yhtiön pakkaussuunnittelutiimissä Shanghaissa. Finalistityöt ja voittajat julkistetaan keväällä 2018.

Sosiaalisessa mediassa kilpailua voi seurata tunnisteella #betterwithless 

Linkki kuviin

Lisätietoja:
Marjo Halonen, VP Communications, Metsä Board
Matkapuhelin: +358 (0)50 598 7046
Sähköposti: marjo.halonen@metsagroup.com
www.betterwithless.org

Metsä Board
www.metsaboard.com

Metsä Board on johtava eurooppalainen korkealaatuisten ensikuitukartonkien valmistaja. Tuotevalikoimaamme kuuluvat taive- ja tarjoilupakkauskartongit sekä valkoiset kraftlainerit. Kevyet kartonkimme on kehitetty tarjoamaan parempia, turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä ratkaisuja kuluttaja-, myymälä- ja tarjoilupakkaussovelluksissa. Työskentelemme yhdessä asiakkaittemme kanssa globaalisti löytääksemme ratkaisuja, jotka luovat parempia kuluttajakokemuksia pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Metsä Boardin käyttämä puhdas ensikuitu on uusiutuvaa raaka-ainetta, joka on jäljitettävissä kestävästi hoidettuihin pohjoisiin metsiin.

Metsä Boardin maailmanlaajuinen myyntiverkosto palvelee merkkituotevalmistajia, jalostajia ja tukkureita. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 1,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 500 henkilöä. Metsä Board kuuluu Metsä Groupiin. Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.

Seuraa Metsä Boardia: Twitter LinkedIn YouTube Instagram Slideshare

 

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group on biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme pehmo- ja ruoanlaittopapereihin, ensikuitukartonkeihin, selluun, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Seuraa Metsä Groupia:  Twitter LinkedIn Facebook YouTube Instagram Slideshare

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia