Dieline-palkinto Metsä Boardin suunnittelemille T2-teepakkauksille

Metsä Boardin suunnittelema uuden T2 Tea Mini Fruit -tuotesarjan pakkaus voitti vuoden 2017 Dieline-palkinnon Limited Edition -luokassa.   

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 29.5.2017


Metsä Boardin suunnittelema uuden T2 Tea Mini Fruit -tuotesarjan pakkaus voitti vuoden 2017 Dieline-palkinnon Limited Edition -luokassa.   

T2-pakkauksille myönnettiin arvostettu iF-muotoilupalkinto juomapakkausten luokassa aiemmin tänä vuonna sekä Merit-palkinto Hong Kong Print -kilpailun paperipakkausten luokassa viime joulukuussa.

Metsä Boardin muotoilutiimi Shanghaissa suunnitteli pakkaukset tiiviissä yhteistyössä T2:n kanssa. Ne olivat osa T2:n vuoden 2016 joulukampanjaa, jonka teemana oli The Grand Most Exotic Bazaar.  Hedelmien muotoiset pakkaukset suunniteltiin teemakujen mukaan. Makuina olivat Banana Bake, Watermelon Sorbet, Turkish Apple ja Peach.

Painopintana käytettiin MetsäBoard Pro FBB Bright 250 gsm -ensikuitukartongin kääntöpuolta. Päällystämätön puoli valittiin painopinnaksi, jotta pinta muistuttaisi  hedelmien luonnollista tuntua. Pinnassa on pehmeyttä, mutta värit toistuvat silti erinomaisesti. MetsäBoard Pro FBB Bright -kartongin jäykkyyden ja lujuuden ansiosta tiimi pystyi luomaan täysin liimattoman pakkauksen. Sen kekseliäässä muotoilussa hyödynnettiin materiaalin nuuttaus- ja taivutusominaisuuksia. Pakkaus kestää hyvin myös kuljetuksen ja esillepanon.

Yhdysvaltalaisessa Dieline-kilpailussa pakkauksista arvioidaan neljä keskeistä ominaisuutta: luovuus, markkinoitavuus, innovatiivisuus ja toteutus. Metsä Boardin muotoilu- ja innovaatiojohtaja Cyril Drouet on iloissaan siitä, että yhtiön muotoilijoiden osaaminen ja tuotteiden laatu saivat tunnustusta kovassa kilpailussa ja perusteellisessa arvioinnissa. ”Ensimmäinen palkinto Limited Edition -luokassa on ilahduttava saavutus. Shanghain tiimi ja T2 tekivät läheistä yhteistyötä luodakseen kauniin, innovatiivisen, käytännöllisen ja kestävän pakkauksen. On erittäin palkitsevaa, että työmme sai tällaisen huomionosoituksen.”

Dieline-kilpailussa palkitaan maailman parhaat kuluttajapakkaukset. Kilpailuun ilmoitetaan joka vuosi tuhansia pakkauksia eri puolilta maailmaa. T2-teepakkaukset ovat mukana Dieline Awards 2017 -näyttelyssä tämän vuoden HOW Design Live -tapahtumassa.

Linkki valokuviin

Lisätietoja:
Marjo Halonen, VP Communications
Puh. +358 (0)50 598 7046
Sähköposti: marjo.halonen(at)metsagroup.com

Cyril Drouet, Design & Innovation Director
Puh. +86 135 2428 2445
Sähköposti: cyril.drouet(at)metsagroup.com

Metsä Board
www.metsaboard.com

Metsä Board on johtava eurooppalainen korkealaatuisten ensikuitukartonkien valmistaja. Tuotevalikoimaamme kuuluvat taive- ja tarjoilupakkauskartongit sekä valkoiset kraftlainerit. Kevyet kartonkimme on kehitetty tarjoamaan parempia, turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä ratkaisuja kuluttaja-, myymälä- ja tarjoilupakkaussovelluksissa. Työskentelemme yhdessä asiakkaittemme kanssa globaalisti löytääksemme ratkaisuja, jotka luovat parempia kuluttajakokemuksia pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Metsä Boardin käyttämä puhdas ensikuitu on uusiutuvaa raaka-ainetta, joka on jäljitettävissä kestävästi hoidettuihin pohjoisiin metsiin.

Metsä Boardin maailmanlaajuinen myyntiverkosto palvelee merkkituotevalmistajia, jalostajia ja tukkureita. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 1,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 500 henkilöä. Metsä Board kuuluu Metsä Groupiin. Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä

Seuraa Metsä Boardia: Twitter LinkedIn YouTube Instagram Slideshare

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group on biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme pehmo- ja ruoanlaittopapereihin, ensikuitukartonkeihin, selluun, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Seuraa Metsä Groupia: 
Twitter LinkedIn Facebook YouTube Instagram Slideshare

Yrityksestä

Metsä Board www.metsaboard.com Metsä Board on johtava eurooppalainen korkealaatuisten ensikuitukartonkien valmistaja. Tuotevalikoimaamme kuuluvat taive- ja tarjoilupakkauskartongit sekä valkoiset kraftlainerit. Kevyet kartonkimme on kehitetty tarjoamaan parempia, turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä ratkaisuja kuluttaja-, myymälä- ja tarjoilupakkaussovelluksissa. Työskentelemme yhdessä asiakkaittemme kanssa globaalisti löytääksemme ratkaisuja, jotka luovat parempia kuluttajakokemuksia pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Metsä Boardin käyttämä puhdas ensikuitu on uusiutuvaa raaka-ainetta, joka on jäljitettävissä kestävästi hoidettuihin pohjoisiin metsiin. Metsä Boardin maailmanlaajuinen myyntiverkosto palvelee merkkituotevalmistajia, jalostajia ja tukkureita. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 1,8 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 350 henkilöä. Metsä Board kuuluu Metsä Groupiin. Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.

Tilaa