INVESTOINTI- JA KUNNOSSAPITOSEISOKIT SEKÄ KERTALUONTEISET KULUT HEIKENTÄVÄT M-REALIN VUODEN 2006 TOI

M-real Oyj Pörssitiedote 24.5.2006 klo 14.30

INVESTOINTI- JA KUNNOSSAPITOSEISOKIT SEKÄ KERTALUONTEISET KULUT
HEIKENTÄVÄT M-REALIN VUODEN 2006 TOISEN NELJÄNNEKSEN TULOSTA

Suomen ja Ranskan investointi- ja kunnossapitoseisokit heikentävät M-
realin toisen vuosineljänneksen tulosta yhteensä noin 20 miljoonalla
eurolla. Lisäksi tulosta heikentävät paperityöntekijöiden lakon
vaikutus noin 4 miljoonaa euroa sekä kausiluontoiset tekijät.

Toiselle vuosineljännekselle kirjataan myös yhteensä 5 miljoonan
euron suuruiset kertakulut liittyen Saksassa ja Itävallassa
toteutettaviin henkilöstövähennyksiin.

”Suomessa tulosheikennyksen taustalla on Simpeleen uusitun
kartonkikoneen ja arkittamon runsaan kahden viikon
investointiseisokki. Investoinnin kustannusarvio on noin 60 miljoonaa
euroa. Sen tavoitteena on kasvattaa tuotantokapasiteettia 45.000
tonnilla sekä parantaa kartongin laatua”, M-realin toimitusjohtaja
Hannu Anttila sanoo.

”Lisäksi Alizayn hienopaperi- ja sellutehtaalla Ranskassa
toteutettiin huhtikuussa samanaikaisesti paperikoneen formeriosan
uusinta sekä sellutehtaan mittava huoltoseisokki. Seisokki kesti
kaikkiaan vajaat kolme viikkoa. Formeriosan uusinnan
investointikustannus on noin 8 miljoonaa euroa ja tavoitteena paperin
laadun selvä parantaminen.” Hannu Anttila lisää.


KUSTANNUSSÄÄSTÖ- JA TEHOSTAMISOHJELMA JATKUU

M-realin Stockstadtin ja Halleinin tehtailla on tavoitteena saavuttaa
yhteensä noin 14 miljoonan suuruiset vuosisäästöt, jotka toteutuvat
vaiheittain vuosien 2006 – 2008 kuluessa. Stockstadtin hienopaperi-
ja sellutehtaalla Saksassa on sovittu toiminnan tehostamisohjelmasta,
jonka seurauksena tehtaan henkilöstömäärä vähenee kaikkiaan 140
henkilöllä vuoden 2008 loppuun mennessä.

Itävaltalaisella Halleinin hienopaperi- ja sellutehtaalla sovittu
tehostamisohjelma merkitsee 100 henkilön vähennystä seuraavien kolmen
vuoden aikana.


M-REAL OYJ


Konserniviestintä

Lisätietoja: Juhani Pöhö, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 010 469
5283 tai Hannu Anttila, toimitusjohtaja, puh. 010 469 4343

Yrityksestä

Metsä Board www.metsaboard.com Metsä Board on johtava eurooppalainen korkealaatuisten ensikuitukartonkien valmistaja. Tuotevalikoimaamme kuuluvat taive- ja tarjoilupakkauskartongit sekä valkoiset kraftlainerit. Kevyet kartonkimme on kehitetty tarjoamaan parempia, turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä ratkaisuja kuluttaja-, myymälä- ja tarjoilupakkaussovelluksissa. Työskentelemme yhdessä asiakkaittemme kanssa globaalisti löytääksemme ratkaisuja, jotka luovat parempia kuluttajakokemuksia pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Metsä Boardin käyttämä puhdas ensikuitu on uusiutuvaa raaka-ainetta, joka on jäljitettävissä kestävästi hoidettuihin pohjoisiin metsiin. Metsä Boardin maailmanlaajuinen myyntiverkosto palvelee merkkituotevalmistajia, jalostajia ja tukkureita. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 1,8 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 350 henkilöä. Metsä Board kuuluu Metsä Groupiin. Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.

Tilaa