M-realin talous- ja palkkahallinnon palveluyksikkö aloitti toimintansa

Lehdistötiedote 7.10.2004 


M-realin viime keväänä perustaman talous- ja palkkahallinnon palveluyksikön
(SSU Finland) toiminta käynnistyi suunnitellusti syyskuun alussa. Yksikkö
hoitaa M-realin Suomen yksiköiden kirjanpidon, maksuliikenteen,
ostolaskunkäsittelyn ja palkkalaskennan. Tavoitteena on tehostaa toimintaa,
parantaa laatua ja alentaa kustannuksia. 
 
SSU Finland työllistää runsaat 40 henkilöä ja toimii itsenäisenä
liiketoimintayksikkönä kolmella paikkakunnalla. Taloushallinto on keskitetty
Tampereelle ja Espooseen, palkkahallinto Jyväskylään. 
 
Henkilöstö siirtyy uusiin palveluyksiköihin muista M-realin yksiköistä. Osa
siirtyvistä henkilöistä saa koulutuksen uusiin tehtäviin. Koska toiminta
tehostuu, palveluyksiköihin siirrettävät  tehtävät pystytään hoitamaan
nykyiseen verrattuna noin 30 henkilöä pienemmällä henkilöstömäärällä. 
 
SSU Finlandin toimintamallit edustavat M-realin ns. parhaita käytäntöjä, mikä
korostaa henkilöstön osaamisen merkitystä. 

M-REAL OYJ 

Juhani Pöhö 
Talous- ja rahoitusjohtaja 


Lisätietoja antavat: 
Talous- ja rahoitusjohtaja Juhani Pöhö puh.010 469 5283 
Konsernipalvelujen johtaja Ari Himma puh. 010 469 4550

Yrityksestä

Metsä Board www.metsaboard.com Metsä Board on johtava eurooppalainen korkealaatuisten ensikuitukartonkien valmistaja. Tuotevalikoimaamme kuuluvat taive- ja tarjoilupakkauskartongit sekä valkoiset kraftlainerit. Kevyet kartonkimme on kehitetty tarjoamaan parempia, turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä ratkaisuja kuluttaja-, myymälä- ja tarjoilupakkaussovelluksissa. Työskentelemme yhdessä asiakkaittemme kanssa globaalisti löytääksemme ratkaisuja, jotka luovat parempia kuluttajakokemuksia pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Metsä Boardin käyttämä puhdas ensikuitu on uusiutuvaa raaka-ainetta, joka on jäljitettävissä kestävästi hoidettuihin pohjoisiin metsiin. Metsä Boardin maailmanlaajuinen myyntiverkosto palvelee merkkituotevalmistajia, jalostajia ja tukkureita. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 1,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 500 henkilöä. Metsä Board kuuluu Metsä Groupiin. Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.

Tilaa