Metsä Board aloittaa uuden taivekartonkikoneen asennustyöt Husumissa

Report this content

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 12.10.2015


Metsä Board jatkaa 170 miljoonan euron investointiohjelman toteutusta Husumin tehtaalla Ruotsissa. Lokakuun puolivälistä tammikuun 2016 alkuun ulottuvalla ajanjaksolla yhtiö asentaa tehtaalle uuden taivekartonkikone BM1:n ja sulkee paperikoneet PM6 ja PM7.

“Kuluttaja-, myymälä- ja tarjoilupakkaamisessa resurssitehokkuus ja tuoteturvallisuus korostuvat yhä enemmän. Näistä syistä puhtaaseen ensikuituun perustuvien keveiden kartonkiemme kysyntä kasvaa. Haluamme jatkossakin vastata kysyntään tarjoamalla asiakkaillemme korkealaatuisia, myös aivan uudenlaisiin loppukäyttöihin kehitettyjä kartonkeja”, toteaa toimitusjohtaja Mika Joukio.

Metsä Board markkinoi uuden taivekartonkikoneen 400 000 tonnin kapasiteettia Amerikkoihin sekä tarjoilupakkaamiseen kuten kuppeihin, lautasiin ja tarjoilualustoihin maailmanlaajuisesti. Uusi taivekartonkikone antaa yhtiölle myös mahdollisuuden optimoida Suomessa toimivien tehtaiden tuotantoa ja parantaa näin korkealaatuisten kartonkien toimitusvarmuutta kaiken kaikkiaan.

Husumin tehdasalueella on kuluvan vuoden aikana tehty jo monia yhtiön kasvua tukevia parannuksia sekä sellutehtaalla että omassa satamassa. Paperikone PM8 on puolestaan muutettu valkoisen ensikuitupohjaisen lainerikartongin tuotantoon sopivaksi BM2:ksi, jonka kapasiteetti on 300 000 tonnia vuodessa. Tätä lainerituotantoa Metsä Board markkinoi lähinnä Amerikkoihin ja Eurooppaan sekä ruoka- että yleispakkaamiseen. BM2:lla yhtiö jatkaa myös päällystämättömän hienopaperin tuotantoa, joka päättyy viimeistään vuoden 2017 loppuun mennessä. Lainerituotannon kasvun ja paperikoneiden PM6 ja PM7 sulkemisen myötä markkinalta poistuu paperintuotantokapasiteettia noin 500 000 tonnin vuosituotannon verran vuoden 2015 loppuun mennessä.

Strategiansa mukaisesti Metsä Board keskittyy ensikuitupohjaisiin taive- ja lainerikartonkeihin, jotka sopivat ennen muuta kuluttaja-, myymälä- ja tarjoilupakkauksiin. Husumin investointien jälkeen vuoden 2016 alusta lähtien yhtiön kartonkikapasiteetti on yli 2 miljoonaa tonnia vuodessa.


METSÄ BOARD OYJ

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Mika Joukio, p. +358 50 516 9024, mika.joukio(at)metsagroup.com
Viestintäjohtaja Katri Kauppila, p. +358 40 829 9482, katri.kauppila(at)metsagroup.com


Kuvalinkki

 

www.metsäboard.com

Metsä Board on johtava eurooppalainen taivekartongin ja valkoisen ensikuitulainerin valmistaja sekä markkinasellun tuottaja. Yhtiön myyntiverkosto palvelee merkkituote- ja kotelovalmistajia, aaltopahvipakkausten valmistajia, painotaloja ja tukkureita.
Metsä Board tarjoaa asiakkailleen laadukkaita kartonkeja kuluttaja- ja vähittäispakkauksiin sekä graafisen alan loppukäyttöihin. Metsä Board kehittää yhteistyössä asiakkaidensa ja kumppaniensa kanssa tuotteita sekä palveluita vaativiin käyttökohteisiin. Metsä Boardin kartonkia käytetään kauneuden- ja terveydenhoitotuotteiden, elintarvikkeiden, savukkeiden ja kestokulutushyödykkeiden pakkauksiin sekä graafisiin käyttötarkoituksiin. Metsä Boardin pääkonttori on Suomessa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2014 oli 2,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 600 henkilöä. Metsä Board kuuluu Metsä Groupiin, ja sen osake listataan NASDAQ OMX Helsingissä.

www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva ja kestävästi kasvatettu pohjoinen puu. Metsä Group keskittyy pehmo- ja ruoanlaittopapereihin, ensikuitukartonkeihin, selluun, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin. Sen korkealaatuisissa tuotteissa yhdistyvät uusiutuva raaka-aine, asiakaslähtöisyys, kestävä kehitys sekä innovatiivisuus. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 800 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 122 000 suomalaista metsänomistajaa.

Tilaa