Metsä Boardin hallitus on päättänyt noin 100 miljoonan euron osakeannista

Report this content

** EI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MILLÄÄN MUULLA SELLAISELLA LAINKÄYTTÖALUEELLA, JOSSA LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA **

Metsä Board Oyj pörssitiedote 26.2.2015 klo 14.45

Osakeanti lyhyesti

  • Metsä Board Oyj (”Metsä Board” tai ”Yhtiö”) tarjoaa osakkeenomistajilleen merkittäväksi enintään 27.347.134 uutta B-sarjan osaketta (”Uudet Osakkeet”) heidän olemassa olevien A-sarjan ja/tai B-sarjan osakkeiden omistuksen suhteessa merkintähintaan 3,66 euroa Uudelta Osakkeelta (”Osakeanti”).
  • Osakeannista saatavat bruttovarat noin 100 miljoonaa euroa käytetään Yhtiön rakennemuutoksen loppuun saattamisen rahoittamiseksi.
  • Yhtiö myöntää osakkeenomistajilleen yhden (1) merkintäoikeuden (”Merkintäoikeus”) jokaista täsmäytyspäivänä 2.3.2015 (”Täsmäytyspäivä”) omistettua A-sarjan ja/tai B-sarjan osaketta kohden. Yhtiön osakkeilla käydään kauppaa ilman Merkintäoikeuksia 27.2.2015 alkaen.
  • Merkintäaika alkaa 5.3.2015 ja päättyy 23.3.2015.
  • Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla alkaa 5.3.2015 ja päättyy 17.3.2015.
  • Metsäliitto Osuuskunta on yhdessä tytäryhtiönsä kanssa sitoutunut peruuttamattomasti merkitsemään Osakeannissa liikkeeseen laskettavia Uusia Osakkeita nykyisen osakeomistuksensa mukaisessa suhteessa.

Metsä Boardin hallitus on tänään päättänyt noin 100 miljoonan euron Osakeannista 28.3.2012 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen myöntämän valtuutuksen nojalla. Osakeannista saatavat nettovarat Yhtiölle sille maksettavaksi tulevien maksujen ja kulujen jälkeen tulevat olemaan noin 98 miljoonaa euroa edellyttäen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti. Osakeannista saatavat varat käytetään 10.12.2014 julkistettujen Yhtiön rakennemuutoksen loppuunsaattamiseen liittyvien toimenpiteiden rahoittamiseksi.

Osakkeilla käydään kauppaa ilman merkintäoikeutta 27.2.2015 alkaen. Merkintäaika alkaa 5.3.2015 ja päättyy 23.3.2015. Merkintähinta on 3,66 euroa jokaiselta Uudelta Osakkeelta. Jokainen Yhtiön osakkeenomistaja saa yhden (1) Merkintäoikeuden jokaista Täsmäytyspäivänä 2.3.2015 omistamaansa A-sarjan ja/tai B-sarjan osaketta kohden. Jokaisella 12 Merkintäoikeudella on oikeus merkitä yksi (1) Uusi Osake (”Ensisijainen Merkintäoikeus”). Lisäksi Yhtiön osakkeenomistaja tai muu sijoittaja, joka on merkinnyt Uusia Osakkeita Ensisijaisen Merkintäoikeuden perusteella, on oikeutettu merkitsemään Ensisijaisen Merkintäoikeuden perusteella merkitsemättä jääneitä Uusia Osakkeita ilman merkintäoikeuksia. Uusien Osakkeiden murto-osia ei anneta.  Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä (”Helsingin Pörssi”) 5.3.2015 ja 17.3.2015 välisenä aikana.

Metsä Board tarjoaa merkittäväksi enintään 27.347.134 uutta B-sarjan osaketta. Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Uudet Osakkeet edustavat yhteensä enintään noin 8,3 prosenttia Yhtiön A-sarjan ja B-sarjan osakkeista ja noin 2,7 prosenttia Yhtiön äänimäärästä ennen Osakeantia ja enintään noin 7,7 prosenttia Yhtiön A-sarjan ja B-sarjan osakkeista ja noin 2,6 prosenttia Yhtiön äänimäärästä Osakeannin jälkeen.

Yhtiön suurin osakkeenomistaja Metsäliitto Osuuskunta ja sen tytäryhtiö, jotka omistavat yhdessä noin 42,5 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja kontrolloivat noin 62,3 prosenttia Yhtiön osakkeiden tuottamista äänistä, ovat sitoutuneet peruuttamattomasti merkitsemään Osakeannissa liikkeeseen laskettavia Uusia Osakkeita nykyisen osakeomistuksensa mukaisessa suhteessa.

Osakeannissa merkittävät Uudet Osakkeet eivät oikeuta ehdotettuun osinkoon tilikaudelta 2014, koska osingonjaon täsmäytyspäivä 27.3.2015 on ennen Osakeannissa tarjottavien Uusien Osakkeiden rekisteröintiä kaupparekisteriin (arviolta 31.3.2015). Kaupparekisteriin rekisteröinnin jälkeen Uudet Osakkeet tuottavat täydet osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä.

Yhtiö julkistaa Osakeannin lopulliset tulokset arviolta 30.3.2015. Osakeannin ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä.

Metsä Board on jättänyt Finanssivalvonnalle hyväksyttäväksi Osakeantiin liittyvän suomenkielisen listalleottoesitteen, joka julkaistaan arviolta 3.3.2015. Suomenkielinen listalleottoesite on saatavilla Metsä Boardin internetsivuilla www.metsaboard.com/sijoittajat/osakeanti arviolta 3.3.2015, ja Nordea Pankki Suomi Oyj:n konttoreissa sekä Helsingin Pörssissä 2.3.2015 alkavalla viikolla.

Tärkeät päivämäärät

  

·      Hallituksen päätös Osakeannin ehdoista 26.2.2015
·      Osakkeilla käydään kauppaa ilman merkintäoikeutta 27.2.2015
·      Täsmäytyspäivä 2.3.2015
·      Listalleottoesitteen julkaisu (arviolta) 3.3.2015
·      Merkintäaika ja kaupankäynti Merkintäoikeuksilla alkavat 5.3.2015
·      Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla päättyy 17.3.2015
·      Merkintäaika päättyy 23.3.2015
·      Kaupankäynti Uusia Osakkeita edustavilla väliaikaisilla osakkeilla alkaa 24.3.2015
·      Osakeannin alustavat tulokset julkistetaan (arviolta) 25.3.2015
·      Osakeannin lopulliset tulokset julkistetaan (arviolta) 30.3.2015
·      Osakeannissa tarjottavat Uudet Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin (arviolta) 31.3.2015
·      Kaupankäynti Uusilla Osakkeilla alkaa (arviolta) 1.4.2015

 

Nordea Pankki Suomi Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä. Roschier Asianajotoimisto Oy toimii Osakeannin yhteydessä Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana.

 

LIITE: Osakeannin ehdot

  

METSÄ BOARD OYJ

 

Lisätietoja:

Markus Holm, talousjohtaja, puh. 010 465 4913

Juha Laine, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 010 465 4335

 

Huomautus

Metsä Board Oyj:n tarjoamia Merkintäoikeuksia ja Uusia Osakkeita ei tulla rekisteröimään eikä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperimarkkinalain (U.S. Securities Act of 1933) (”arvopaperimarkkinalaki”) mukaisesti eikä minkään Yhdysvaltain osavaltioiden tai muun lainkäyttöalueen arvopaperimarkkinalakien mukaisesti, eikä niitä siis saa tarjota, myydä tai toimittaa Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin, lukuun ottamatta tilanteita ja transaktioita, joissa Yhdysvaltain arvopaperimarkkinalaki sisältää soveltuvan poikkeuksen rekisteröintivaatimuksista, ja edellyttäen että kaikkia soveltuvia arvopaperimarkkinalakeja missä tahansa osavaltiossa tai muulla lainkäyttöalueella Yhdysvalloissa noudatetaan. Metsä Board Oyj:n tarjoamia Merkintäoikeuksia ja Uusia Osakkeita ei tulla tarjoamaan Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa tai millään muulla sellaisella lainkäyttöalueella, jossa olevalle henkilölle Merkintäoikeuksien toimittaminen tai tarjouksen tekeminen Merkintäoikeuksista tai Uusista Osakkeista ei olisi sallittua. Tämä tiedote ei ole tarjous tai kehotus arvopapereiden merkitsemiseksi tai ostamiseksi.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Nordea Pankki Suomi Oyj eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. Nordea Pankki Suomi Oyj toimii yksinomaan Yhtiön eikä kenenkään muun tahon puolesta osakeannin yhteydessä eikä pidä ketään muuta henkilöä (riippumatta siitä onko hän tämän tiedotteen vastaanottaja vai ei) asiakkaanaan siihen liittyen, eikä se ole vastuussa asiakassuojan järjestämisestä tai osakeantiin tai muuhun tässä tiedotteessa mainittuun järjestelyyn liittyvästä neuvonnasta kenellekään muulle kuin Yhtiölle.

Tämä tiedote ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen hankkimista tai muiden kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisten ehtojen täyttämistä. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai lähettämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa ja Ruotsissa. Lukuun ottamatta Suomea ja Ruotsia, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on implementoitu Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla tai (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

 

Tilaa

Liitteet & linkit