Metsä Boardin kehityksen painopisteenä ekologisten pakkauskartonkien kysynnän kasvuun vastaaminen

Report this content

Metsä Board lehdistötiedote 4.5.2012

Mikko Helander, joka on Euroopan johtavan taivekartongin tuottajan, maailman johtavan päällystetyn valkopintaisen kraftlainerin valmistajan ja merkittävän paperin tuottajan Metsä Boardin (entinen M-real) toimitusjohtaja, puhui Drupa-messuilla 4.5.2012 yhtiön strategisesta keskittymisestä ekologisiin ja keveisiin kartonkeihin. 

“Metsä Board on toteuttanut menestyksekkään rakennemuutoksen paperiyhtiöstä kannattavaksi kartonkiyhtiöksi. Yhtiön tulevaisuus perustuen ekologisiin tuotteisiimme sekä uudistettuihin tehtaisiimme ja palvelukonsepteihimme näyttää erittäin hyvältä”, Helander sanoo.

“Pakkaaminen on yksi maailman suurimmista liikealoista, ja meidän kartongeillamme on merkittäviä kasvumahdollisuuksia useilla markkinoilla,” hän lisää. “Äänekosken taivekartonkikoneen uusinnan jälkeen Metsä Boardin vuosina 2011 ja 2012 toteutettu kapasiteetin lisäysohjelma on saatu onnistuneesti päätökseen. Jatkamme systemaattista työtä kohti Supertuottavuutta eli tuottavuutemme nostoa alan parhaalle tasolle.”

Metsä Board on lisännyt vuotuista taivekartonkikapasiteettiaan kolmella tehtaalla yhteensä 150 000 tonnilla 935 000 tonniin. Investointi saatiin päätökseen Simpeleen tehtaalla kesäkuussa 2011, Kyron tehtaalla marraskuussa 2011 ja Äänekoskella toukokuussa 2012. Kemin kraftlaineritehtaan tuotannon keskittäminen päällystettyihin lajeihin vuonna 2011 tehdyn investoinnin seurauksena on ollut erittäin menestyksekäs. Metsä Boardin alan huipputason tehtaiden vuotuinen kartonkikapasiteetti on yhteensä noin 1,3 miljoonaa tonnia, mukaan lukien kraftlainerikapasiteetti.

Helander painotti esityksessään, että Metsä Board on sitoutunut kehittämään jäljellä olevaa paperiliiketoimintaansa edelleen. “Paperituotantomme on keskitetty Ruotsissa sijaitsevaan Husumin tehtaaseen, joka on Euroopan suurin hienopaperi- ja selluintegraatti yli 1,5 miljoonan tonnin kokonaiskapasiteetillaan. Lisäksi olemme Euroopan markkinajohtajia tapetinpohjapaperissa, jota tuotetaan Kyron tehtaalla Suomessa sekä valupäällystetyissä Chromolux-kartongeissa ja -papereissa, joita tuotetaan Gohrsmühlen tehtaalla Saksassa.”

Maaliskuussa 2012 Paperboard-liiketoiminta-alueen johtajana aloittanut Pasi Piiparinen kertoi esityksessään kartonkiliiketoiminnan tulevista kehitysaskeleista. “Kapasiteetin kasvattamisen lisäksi panostamme energiatehokkuden parantamiseen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi sekä uusiutuvien polttoaineiden osuuden lisäämiseksi. Parhaillaan rakennamme biovoimalaa Kyron tehtaalla Hämeenkyrössä. Voimala käyttää polttoaineena hakkuutähteitä ja muuta jatkojalostukseen kelpaamatonta puuraaka-ainetta.”

Metsä Board jatkaa systemaattista työtään tuotteiden sekä palvelujen kehittämiseksi edelleen. Esimerkiksi arkituskapasiteetin rakentaminen Äänekosken ja Gohrsmühlen tehtaille parantaa palvelutarjontaa ja arkitettujen tuotteiden saatavuutta edelleen. Lisäksi tämän vuoden alussa lanseerattiin kaksi uutta kaksoispäällystettyä valkopintaista kraftlaineria, Kemiart Graph+ ja Kemiart Lite+, jotka tuotetaan uudistetulla Kemin tehtaalla.

Metsä Boardin uudessa T&K-keskuksessa pyritään löytämään keinoja pakkausteollisuudessa toimivien asiakkaiden liiketoiminnan tukemiseksi yhä paremmin. Keskuksessa tutkitaan mahdollisuuksia uusien puukuituun perustuvien raaka-aineiden hyödyntämiseksi ja varmistetaan, että Metsä Boardin tuotteet ovat tulevaisuudessa kilpailukykyisiä eri paino- ja jalostusteknologioiden kehittyessä edelleen nopeasti.

“Jatkamme tiivistä keskustelua asiakkaidemme kanssa siitä, miten voimme kehittää tuotteitamme hyödyttämään parhaiten asiakkaidemme liiketoimintaa,” Piiparinen sanoo. “Olemme vakuuttuneita, että näin varmistamme Metsä Boardin markkinajohtajuuden kartonkiliiketoiminnassa tulevaisuudessakin.”

“Kestävä kehitys on liiketoimintamme ytimessä. Kuluttajat arvostavat yhä enemmän ensikuidusta tehtyjen kartonkiemme etuja tietäen, että ne on valmistettu uusiutuvasta raaka-aineesta, joka tulee vastuullisesti hoidetuista metsistä ja ovat kierrätettäviä. Kaikkien käyttämiemme raaka-aineiden alkuperä voidaan jäljittää. Olemme viime vuosina panostaneet merkittävästi ensikuituun, joka on vahvaa ja puhdasta ja mahdollistaa keveiden mutta jäykkien kartonkien valmistuksen. Ensikuitu on ihanteellinen raaka-aine pakkauksiin, joihin pakataan ruokaa tai muita erityisen vaativia tuotteita”, Piiparinen tiivistää.


Linkki tiedotteeseen liittyviin kuviin: http://databank.metsagroup.com/?cart=440-bmmjbdcclf&l=EN

Lisätietoja:

Juha Laine, Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
puh. +358 10 465 4335
sähköposti: juha.laine(at)metsagroup.com

www.metsagroup.com

Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä ihmisten arjessa ja edistävät hyvinvointia kestävästi. Metsä Groupin huipputuotteiden pääraaka-aineet ovat uusiutuva pohjoismainen puu ja puukuitu. Liiketoiminta-alueemme ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperit, kartonki ja paperi, sellu, puutuotteet sekä puunhankinta. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2011 oli 5,3 miljardia euroa, ja se työllistää noin 12 500 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa.
 

www.metsaboard.com

Metsä Board on Euroopan johtava taivekartongin valmistaja, maailman johtava päällystettyjen valkopintaisten kraftlainerien tuottaja ja merkittävä paperin toimittaja. Yhtiön myyntiverkosto palvelee merkkituote- ja kotelovalmistajia, aaltopahvipakkausten valmistajia, painotaloja, tukkureita ja toimistotarvikealan yrityksiä.

Metsä Board tarjoaa asiakkailleen laadukkaita kartonkeja ja papereita kuluttaja- ja vähittäispakkauksiin sekä graafisen alan ja toimistojen loppukäyttöihin. Metsä Board kehittää yhteistyössä asiakkaidensa ja kumppaniensa kanssa tuotteita sekä palveluita vaativiin käyttökohteisiin. Metsä Boardin kartonkia käytetään kauneuden- ja terveydenhoitotuotteiden, elintarvikkeiden, savukkeiden ja kestokulutushyödykkeiden pakkauksiin sekä graafisiin käyttötarkoituksiin. Paperia käytetään lähinnä toimistopapereihin, tapetteihin ja muihin erikoisloppukäyttöihin.

Metsä Boardin liiketoiminta-alueet ovat Paperboard ja Paper and Pulp.

Metsä Boardin pääkonttori on Suomessa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 2,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 4 000 henkilöä. Metsä Board kuuluu Metsä Groupiin, ja sen osake listataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Tilaa