M-real jättää kaavoituspyynnön Lielahden selvitysalueesta

Lehdistötiedote 16.6.2005 


M-real Oyj omistaa Lielahden kaupunginosassa n. 140 ha:n tonttialueet. Alueita
koskien yhtiö jättää 16.6.2005 kaavoituspyynnön Tampereen kaupungille.
Pyynnössä esitetään, että kaupunki aloittaisi osayleiskaavan laatimisen ja
edelleen asemakaavan laatimisen M-real Oyj:n omistamalle n. 70 ha:n alueelle
tavoitteena alueen osoittaminen asuntorakentamiseen. 
 
M-real Oyj ja YIT Rakennus Oy ovat 15.6.2005 allekirjoittaneet
yhteistoiminta-sopimuksen, jonka mukaisesti osapuolet pyrkivät yhteistyössä
keskenään ja edelleen Tampereen kaupungin kanssa kehittämään M-real Oyj:n
omistamasta n. 70 ha:n alueesta pääosin kaupunkimaiseen asuntorakentamiseen
toteutettavan viihtyisän alueen. 
 
Lielahden osayleiskaavan ulkopuolinen osa tontista (n. 70 ha) on kantakaupungin
yleiskaavan selvitysaluetta (se). Tälle alueelle M-realilla ei ole teolliseen
toimintaan liittyviä kehittämissuunnitelmia tai käyttötarvetta. M-real Oyj
näkee, että em. selvitysalue sijaintinsa ja ominaisuuksiensa kannalta soveltuu
erinomaisesti asumiseen. 
 
Teollisen toiminnan turvaamisen ja kehittämisen kannalta on kuitenkin tärkeätä,
että teollisuuden ja asumisen väliin jää riittävä suojavyöhyke. 
 
Lielahden teollisuusalueella toimivat M-realin kemihierretehdas ja Takon
Kotelotehdas sekä SCA Packaging Finland Oy:n aaltopahvitehdas ja Ligno Tech
Finland Oy:n ligniinitehdas. 
 
Asiasta järjestetään tiedotustilaisuus M-real Tako Board tehtaalla torstaina
16.6.2005 klo 12.30 (osoite: Kirkkokatu 7, 33100 TAMPERE, opastus Takon
portilta). Tervetuloa! 

M-REAL OYJ 

Konserniviestintä 

Lisätietoja antaa M-real Oyj:n puolesta maankäyttöpäällikkö Mikko Nurminen,
Metsämannut Oy, puh. 01046 59341, 050 516 8801 gsm, sähköposti
mikko.nurminen@metsamannut.fi 

Tilaa