M-real Oyj:n yhtiökokouksen päätökset


M-real Oyj Pörssitiedote 12.3.2009

M-real Oyj:n tänään 12.3.2009 pidetty varsinainen yhtiökokous teki
seuraavat päätökset:

Tilinpäätöksen vahvistaminen

Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen vuodelta 2008 ja myönsi
vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja
toimitusjohtajan sijaiselle.

Vuosituloksen käsittely ja osingonmaksu

Yhtiökokous päätti, että osinkoa ei jaeta 31.12.2008 päättyneeltä
tilikaudelta.

Vastuuvapaudesta päättäminen

Yhtiökokous päätti myöntää vastuuvapauden hallituksen jäsenille,
toimitusjohtajalle ja tämän sijaiselle.

Hallituksen jäsenten palkkiot

Yhtiökokous päätti pitää hallituksen jäsenten palkkiot ennallaan
kuitenkin siten, että palkkiot muutetaan vuosipalkkioiksi.
Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan siten 76 500 euroa,
varapuheenjohtajalle 64 500 euroa ja muille jäsenille 50 400 euroa
vuodessa. Palkkioista 50 prosenttia päätettiin maksaa pörssistä
16.-20.3.2009 välisenä aikana hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina
ja 50 prosenttia rahana. Suurimmalta osakkeenomistajalta Metsäliitto
Osuuskunnalta palkkaa tai palkkioita saavat hallituksen jäsenet Kari
Jordan, Martti Asunta ja Runar Lillandt luopuivat vuosipalkkioistaan.

Lisäksi kokouspalkkiota maksetaan 500 euroa kustakin hallituksen ja
valiokunnan kokouksesta, johon hallituksen jäsen osallistuu.

Hallituksen jäsenten lukumäärä

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi yhdeksän (9).

Hallituksen jäsenten valitseminen
Yhtiökokous valitsi M-realin hallitukseen metsänhoitaja Martti
Asunnan, vuorineuvos Kari Jordanin, varatuomari Erkki Karmilan,
diplomi-insinööri Kai Korhosen, kasvatustieteen maisteri Liisa
Leinon, maanviljelysneuvos Runar Lillandtin, vuorineuvos Juha
Niemelän, ministeri Antti Tanskasen ja diplomi-insinööri Erkki
Variksen. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen loppuun.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin Kari Jordan ja varapuheenjohtajaksi Martti Asunta. Hallitus
päätti lisäksi valiokuntiin järjestäytymisestä seuraavasti:

Tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat Erkki Karmila (pj.), Kai Korhonen,
Antti Tanskanen ja Erkki Varis.

Yhdistetyn nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenet ovat Kari
Jordan (pj.), Martti Asunta, Liisa Leino, Runar Lillandt ja Juha
Niemelä.

Tilintarkastajan palkkio

Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun
mukaan.

Tilintarkastajan valitseminen

M-realin tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö
PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena KHT Johan Kronberg.
Tilintarkastajan toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen
yhtiökokouksen päättyessä.

Muut päätökset

Yhtiökokous ohjeisti hallituksen selvittämään A- ja B-osakesarjojen
yhdistämisen mahdollisuutta ja siihen liittyviä ehtoja. Selvityksen
tulokset ohjeistettiin tuotavaksi seuraavan yhtiökokouksen
käsiteltäväksi.

M-REAL OYJ

Lisätiedot:
Talousjohtaja Seppo Parvi, puh. 010 465 4321
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Juha Laine, puh. 010 465 4335

Tilaa