Parhaat palveluyritykset palkittu Raumalla


                        
Rauman tehdas, palveluyritys, Mekeltek, Pyyrman, tavarantoimittaja,
palveluntoimittaja 
Metsä-Botnia Rauman tehdas on kolmannen kerran valinnut monien
yhteistyökumppaneidensa joukosta parhaan palvelutoimittajan ja parhaan
materiaalitoimittajan vuonna 2000. 

PARAS TAVARANTOIMITTAJA  VUONNA  2000

Mekeltek Rauma Oy on lyhyestä historiastaan huolimatta noussut merkittäväksi
tavarantoimittajaksi Rauman talousalueella. Mekeltek Rauma Oy on toiminnassaan
hyvin huomioinut niin Metsä-Botnia Rauman tehtaan kuin muidenkin talousalueella
toimivien teollisuuslaitosten tarpeet ja näin jatkuvasti kasvattanut
varastotasoja pystyäkseen yhä parempaan palveluun. 

Tähän panostukseen on omalta osaltaan ollut vaikuttamassa omistajayritys
Mekeltek Oy Pori, jonka omistajat ovat omalla kokemuksellaan olleet
taustatukena Mekeltek Rauma Oy:n toiminnan kehittämisessä. 

Lisäksi Mekeltek Rauma Oy on omaksunut hyvin tämän päivän teollisuuden tarpeet
ja on aktiivisesti kehittänyt logistisia ratkaisuja, jotta teollisuus pystyisi
keskittymään ydinosaamiseensa. 

Rauman ja Porin toimipisteiden lyhyt etäisyys on ollut vaikuttamassa
positiivisesti korkeaan palveluasteeseen ja toimitusnopeuteen.  Lukuisten
valtakunnallisten ja jopa maailmanlaajuisesti tunnettujen päämiesten joukko on
omalta osaltaan antanut vahvistusta yrityksen toimintaan.  Mekeltek Rauma Oy:n
monipuolinen ja laadukas tuotevalikoima, runsas varastotaso, nopeat toimitukset
sekä ammattinsa osaava henkilökunta ovat olleet vaikuttamassa yhteistyön
molemminpuoliseen myönteiseen kehitykseen. 

PARAS PALVELUYRITYS VUONNA  2000

Lounasravintola Pyyrman on palvellut Metsä-Botnian Rauman tehtaalla
työskenteleviä henkilöitä tehtaan käynnistymisestä alkaen. 
Lounasravintola Pyyrman on yksityisenä yrityksenä, omistajansa Anne Virtasen
vetämänä,  tarjonnut erilaisia lounas- ja ruokalapalveluita käyttäjilleen.
Tehtaalla ovat metsäbotnialaisten lisäksi Pyyrmannia käyttäneet lukuisa joukko
Rauman tehtaan yhteistyökumppaneita sekä ahkerasti tehtaalla käyneet kotimaiset
ja ulkolaiset vieraat. Pyyrman on pystynyt tarjoamaan koko olemassaolonsa ajan
maukkaita ja vaihtelevia lounaita. Niin tehtaan oma henkilökunta kuin
vieraatkin ovat olleet tyytyväisiä ruokailuun, jonka maine on kiirinyt
muillekin tehdaspaikkakunnille. 

Lounasravintola Pyyrman on hoitanut kiitettävästi myös tehtaalla seisokin
aikana olevat ruokailutarpeet, jolloin käyttäjämäärä on ajoittain jopa
kolminkertaistunut normaaliin aikaan verrattuna. 

Lounasravintola Pyyrman on vuorovaikutteisessa yhteydessä asiakkaisiinsa ja
toteuttaa ruokailijoiden erilaisia toiveita. Anne Virtanen on innovatiivisena
henkilönä tarjonnut osaavan henkilökuntansa kanssa myös erilaisia teemaviikkoja
ja yllätyksiä ruokailijoille. Nämä piristykset ovat antaneet  arkeen mukavasti
maustetta. 

Pyyrman on kehittynyt koko ajan positiiviseen suuntaan. Pyyrmannin henkilökunta
hoitaa työnsä iloisesti ja palvelualttiisti. Tämä takia metsäbotnialaiset
tuntevat Pyyrmanin ihmiset omaksi väekseen. 

Yrityksestä

Metsä Fibrewww.metsafibre.fi Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, bioenergian ja sahatavaran valmistaja, jonka selluliiketoiminnan tuotemerkki on Botnia. Yhtiön valkaistut havu- ja koivusellut on kehitetty korkealaatuisen kartongin, pehmo- ja painopaperin sekä erikoistuotteiden valmistukseen. Vuonna 2016 Metsä Fibren liikevaihto oli 1,6 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää noin 1 200 henkilöä. Metsä Fibre on osa Metsä Groupia.

Tilaa