Kuningaspalkki kantaa lypsypihatossa

Report this content

Hannu Paanasen ja Mia Ikäheimon uudessa lypsypihatossa Keiteleellä on hyödynnetty kotimaista osaamista. Metsä Groupilta on löytynyt ratkaisut niin puukauppaan kuin kattorakenteisiin.

Pilvien raosta pilkistelevän syksyisen auringon säteet valaisevat Kauniston tilan viittä vaille valmista lypsypihattoa Pohjois-Savossa Keiteleen taajaman tuntumassa.

Hannu Paanasen ja Mia Ikäheimon uudessa lypsypihatossa Keiteleellä on hyödynnetty kotimaista osaamista. Metsä Groupilta on löytynyt ratkaisut niin puukauppaan kuin kattorakenteisiin.

Pilvien raosta pilkistelevän syksyisen auringon säteet valaisevat Kauniston tilan viittä vaille valmista lypsypihattoa Pohjois-Savossa Keiteleen taajaman tuntumassa.

Valoisin mielin rakennusprojektista kertoo myös tilan isäntäpari, Hannu Paananen ja Mia Ikäheimo.

”Pohdimme nelisen vuotta sitten, että toimintaa on kehitettävä tavalla tai toisella, jos haluamme jatkaa maidontuottajina”, 41-vuotias Paananen sanoo.

Pariskunta päätti rakentaa modernin ja avaran lypsypihaton, jossa lypsyn hoitaa robotti. Uudesta pihatosta löytyy tilaa 72 lypsylehmälle sekä nuorkarjalle, kun vanhassa parsinavetassa on tilat 27 lypsylehmälle.

”Vaikka maidon hintakehitys on projektin aikana ollut laskeva niin uskomme, että markkinatilanne kohenee. Tämän yli miljoonan euron investoinnin takaisinmaksuaika on 20 vuotta, joten edessä on vielä monenlaista suhdannetta.”

Kotimaiset materiaalit pääroolissa

Paananen ja Ikäheimo ovat hyödyntäneet pihatossa mahdollisimman paljon kotimaisia ratkaisuja.

”Patistelemme kuluttajia käyttämään kotimaisia elintarvikkeita, joten haluamme itse näyttää esimerkkiä toiminnallamme”, pariskunta linjaa.

Valoisassa pihatossa huomio kiinnittyy helposti massiivisiin liimapuupalkkeihin, jotka muodostavat kantavan kattorakenteen.

”Valitsimme ratkaisuksi Metsä Woodin Kuningaspalkit käytännöllisyyden, kotimaisuuden ja kilpailukykyisen hinnan vuoksi”, Paananen kuvailee.

Ikäheimo uskoo puun olevan pihatossa myös terästä kestävämpi vaihtoehto, sillä materiaalit joutuvat kovalle koetukselle vaihtelevissa olosuhteissa. Pihaton avajaispäivänä Kuningaspalkit saivat vierailijoilta kehuja myös visuaalisesta ilmeestään.

”Palkkien joka kantti on höyläpinnalla ja niihin sai joustavasti sovittua myös sävytyksen”, Paananen lisää.

Joustavaa palvelua puukaupoissa

Syyskuun viimeisenä päivänä Kauniston tilan lypsypihaton avajaiset keräsivät satamäärin vieraita. Paikalla omalla osastollaan oli myös Metsä Group, joka on ollut pihattoprojektissa mukana sen alkumetreiltä saakka.

”Metsä Groupin kanssa tehdyillä puukaupoilla on ollut merkittävä rooli investoinnin suunnitteluvaiheen rahoituksessa. Jo neljä vuotta sitten löimme lukkoon metsäasiantuntija Jukka Niskasen kanssa puukaupat, kun teimme tilalle lisää peltoa”, kertoo Paananen, joka on solminut Metsä Groupin kanssa jäsenetusopimuksen.

Kun maatilalla on suunnitteilla iso ja tarkkaan aikataulutettu investointi, on tärkeää, että myös metsäpuolella asiat hoituvat joustavasti.

”Metsä Groupin puusta maksama hinta oli kilpailukykyinen ja Jukan kanssa oli helppo sopia esimerkiksi hakkuun ja kuljetusten aikatauluista. Näillä asioilla oli töiden edistymisen kannalta meille iso merkitys”, Paananen kiittelee.

Kuvia pihaton avajaisista löytyy täältä.

Tilaa