Metsä Group toimittaa 30 miljoonaa puuntainta metsänomistajille

Report this content

Metsä Group toimittaa tänä vuonna ennätysmäärän puuntaimia metsänomistajille eri puolille maata. Myös näin luomme yhdessä uutta kasvua satavuotiaaseen Suomeen. Jokaisen uudistushakkuussa kaadetun puun tilalle istutetaan keskimäärin neljä taimea.

Lehdistötiedote 1.6.2017  

Metsä Group toimittaa tänä vuonna ennätysmäärän puuntaimia metsänomistajille eri puolille maata. Myös näin luomme yhdessä uutta kasvua satavuotiaaseen Suomeen. Jokaisen uudistushakkuussa kaadetun puun tilalle istutetaan keskimäärin neljä taimea.

Metsäpuiden taimien istutus on kovassa vauhdissa. Metsä Group toimittaa tänä vuonna metsänomistajille 30 miljoonaa puuntainta. Noin 90 prosenttia Metsä Groupin käyttämistä taimilaatikoista on biohajoavaa pahvia. 

Metsä Group toimittaa metsänomistajille kotimaisia puulajeja – kuusta, mäntyä ja koivua. Toimitetuista taimista noin kaksi kolmasosaa on kuusta ja kolmannes mäntyä. Rauduskoivua viljellään myös jonkin verran. Käyttämällä metsän uudistamisessa kotimaisia puulajeja turvataan metsäluonnon säilyminen sellaisena, johon muut kotimaiset lajit ovat sopeutuneet. 

Tänä vuonna taimiralli pyörii nopeaan

Kevään ja alkukesän istutuskausi jää kylmien säiden vuoksi normaalia lyhyemmäksi. Se tarkoittaa, taimitoimitukset pitävät Metsä Groupin henkilökunnan ja istutuksia tekevät yrittäjämetsurit juuri nyt kiireisinä. Metsä Group istuttaa puolet toimittamistaan taimista, puolet istuttaa metsänomistaja itse.

”Hyvin tehdyn uudistamistyön merkitystä metsän kehitykselle ei voi liikaa korostaa. Kun maanmuokkaus ja istutus tehdään laadukkaasti ja ripeästi heti hakkuun jälkeen ja käytetään hyvälaatuisia taimia, uusi puusukupolvi lähtee kasvuun parhaimmissa mahdollisissa olosuhteissa”, Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Teppo Oijala kertoo. 

Suomen metsiin istutetaan joka vuosi yli 150 miljoonaa metsäpuun tainta, joista noin 100 miljoonaa yksityismetsiin. Vuosittain istutettava määrä vaihtelee parin edellisen vuoden hakkuumäärien mukaisesti.

”Taimet ja maanmuokkaus kannattaa aina tilata puukaupan yhteydessä, jotta uudistamistyöt voidaan varmasti toteuttaa halutussa aikataulussa”, Oijala sanoo. Tämän kevään taimet on jo myyty, syysistutuksiin taimia vielä riittää.

Valokuvia median käyttöön täällä.

METSÄ GROUP

Lisätietoja:
Teppo Oijala, metsänhoitopäällikkö, p. 050 598 9209
Krista Kimmo, viestintäpäällikkö, p. 050 526 4911 

www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Seuraa Metsä Groupia: Twitter LinkedIn Facebook YouTube Instagram Slideshare

Tilaa