Miljoonia kilometrejä Metsä Groupin matkassa

Report this content

Konnekuljetus Oy palkittiin kesällä SKAL ry:n vuoden kuljetusyrityksenä. Motivoitunut henkilöstö ja moderni kalusto ovat yrityksen parhaat käyntikortit. Yhteistyö Metsä Groupin kanssa alkoi jo 1980-luvulla.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n palkinnon tekee erityisen merkittäväksi se, että ensimmäistä kertaa tunnustuksen sai puhtaasti metsäsektorilla toimiva kuljetusyritys.

”Tunnustus on hieno asia koko henkilökunnan puolesta. Kiitos palkinnosta kuuluu myös pitkäaikaisille asiakkaillemme, jotka ovat tehneet työmme mahdolliseksi”, Konnekuljetuksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Juha Liimatainen toteaa.

Keskisuomalaisen Konnekuljetuksen tarina käynnistyi 1980-luvulla, kun Liimatainen aloitti yhdellä puutavara-autolla Metsäliiton korjaamien puiden kuljetukset. ”Konnevesi on aina ollut Metsä Groupille vahva pitäjä puukaupallisesti. Äänekosken sellu- ja kartonkitehtaiden läheisyys sekä tiivis yhteistyö yrityksen kanssa on osaltaan mahdollistanut yrityksemme kehityksen.”

Vuonna 2004 yrityksen vahvuuteen mukaan liittyi täysipainoisesti myös Liimataisen Mika-poika. ”Sen jälkeen minulle tuli entistä vahvempi usko tulevaan ja yrityksen kehitys vauhdittui.”

Tänään yrityksellä on liikenteessä yksitoista ajoneuvoyhdistelmää, jotka on rakennettu asiakkaiden tarpeiden pohjalta sopiviksi pääasiassa hakkeen, sellun ja sahatavaran kuljettamiseen. Pyöreän puutavaran kuljettamisesta yritys on luopunut.

”Metsä Groupin ajossa meillä joka kuukausi 6–7 autoa. Yhteistyöverkostomme ja nykyaikaisen kalustomme avulla voimme kuljettaa käytännössä mitä vain”, toimitusjohtajana toimiva Mika Liimatainen sanoo. Yrityksen palkkalistoilla on 32 ammattilaista, ja siitä on kasvanut Konneveden suurin yksityinen työnantaja.   

Palveleva asenne näkyy 

Metsä Groupin logistiikka-asiantuntija Mika Pulkkinen antaa Konnekuljetukselle tunnustusta palvelevasta ja joustavasta asenteesta. ”Yritys ajaa toimeksiannostamme muun muassa sahahakkeita paperitehtaille, sellua Äänekosken Metsä Boardin tehtaalle sekä kuorta ja purua lämpölaitoksille.”  

”Tilanteet etenkin lämpölaitoksilla vaihtuvat todella nopeasti. Konnekuljetuksen kaltaiset kumppanit ovat meille tärkeitä, sillä he pystyvät reagoimaan uusiin tilanteisiin nopeasti.”

Pulkkisen mukaan Metsä Groupin näkökulmasta on olennaista, että kehitysideoita ja palautetta tulee myös yrittäjien suunnasta. ”Esimerkiksi sähköisten kuljetuksenohjausjärjestelmien kehittämisessä olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Konnekuljetuksen kanssa.”

Liimataiset katsovat luottavaisesti yrityksensä tulevaisuuteen. Biotuotetehtaan myötä kuljetettavat tavaravolyymit tulevat kasvamaan, mutta samalla muuttuvat raaka-ainevirtojen suunnat. 

”Muutos haastaa meidät pohtimaan toimintaamme uudelta kantilta. Pidämme kalustomme ja henkilöstömme iskussa, jotta pystymme palvelemaan asiakkaitamme joustavasti jatkossakin”, Mika Liimatainen vakuuttaa.

Tilaa