Suunnitelmallisuus valttia sukupolvenvaihdoksessa

Report this content

Metsätilan sukupolvenvaihdoksessa tärkeintä on huolellinen suunnittelu. Metsäliitto kumppaneineen tarjoaa sukupolvenvaihdokseen kattavat työkalut. 

– Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu kannattaa aloittaa asettamalla selkeät tavoitteet. Milloin luovun, kenestä jatkaja, miten sisarukset huomioidaan, mitkä ovat jatkajan odotukset? Pohdittavaa siis riittää, kuvailee Metsäliiton Viitasaaren piirin jäsenpalveluesimies Markku Paananen.
Metsätilan toimivuuden kannalta on hyvä, jos tila säilyy yhtenäisenä ja päätöksenteko mutkattomana. Mitä varhaisemmassa vaiheessa suunnittelu aloitetaan, sitä enemmän mahdollisuuksia on käytettävissä.

Monta tapaa
Selkeiden tavoitteiden pohjalta on helppoa etsiä hankkeelle sopivin toteuttamistapa. Sukupolvenvaihdos voidaan toteuttaa kauppana, lahjanluontoisena kauppana, lahjoituksena, tai omistajuus voi vaihtua perinnön kautta. Vertailemalla eri tapoja saadaan kuva vaihdoksen veroseuraamuksista.
– Kannattaa miettiä sitäkin, kenelle kustannukset kohdistuvat eri vaihtoehdoissa. On huomioitava mahdolliset luovutusvoittoveron, lahjaveron, varainsiirtoveron sekä perintöveron vaikutukset. Myös metsävähennysoikeudella voi olla merkitystä päätökseen. 
– Vähäpuustoisen metsätilan kohdalla lahjoitus voi olla järkevä vaihtoehto. Tällöin saajan lahjavero jää pieneksi. Puustoisilla tiloilla kauppa voi olla parempi ratkaisu, koska jatkajalle muodostuu metsävähennysoikeutta ja puuta myymällä saadaan rahoitusta. Verottajalta kannattaa pyytää aina ennakkopäätös ennen lopullista ratkaisua, Paananen muistuttaa.

Työkalut Metsäliitolta
Metsäliitto tarjoaa kumppaniverkostonsa kanssa kattavat palvelut sukupolvenvaihdoksen kaikkiin vaiheisiin. Asiantuntijoiden avulla voidaan minimoida kustannuksia ja palvelut löytyvät tuttujen yhteyshenkilöiden kautta.
– Meiltä jäsen voi hankkia tila-arvion ja metsäsuunnitelman, jotka ovat tärkeimpiä työkaluja tilan arvon määrittämisessä ja rahoituksen suunnittelussa.
Yleensä sukupolvenvaihdoksen yhteydessä on ajankohtaista tehdä myös puukauppaa.
– Kun puukauppa tehdään Metsäliiton kanssa, hyvitämme jäsenille tekemämme tila-arvion hinnan, Paananen vinkkaa.
Kumppaniverkoston kautta hoituvat myös vertailulaskelmat sekä vaihdokseen liittyvät sopimukset.

Vaivaton yhteismetsä
Jos metsätila halutaan sukupolvenvaihdoksessa jakaa tasan esimerkiksi sisarusten kesken, tarjoaa Metsäliiton valtakunnallinen Yhteismetsä Forestia tähän vaivattoman ratkaisun. 
– Yhteismetsässä tila säilyy yhtenäisenä ja osuudet on helppoa jakaa, Markku Paananen kuvailee.
Hän muistuttaa, että jokainen sukupolvenvaihdos on yksilöllinen, eikä yhtä oikeaa mallia sen toteuttamiseen ole. Tunteilla ja perinteilläkin kuuluu olla sijansa.
– Tärkeintä on, että metsästä pidetään huolta kaikissa vaiheissa. Hoidettu metsä on upea perintö, josta riittää saajalleen iloa ja tuloja vuosikymmeniksi. 

Tilaa