Finnforest moduulirakentamiseen - Tuotantoyksikkö Hartolaan

17.09.03


Finnforest Oyj:n tulevan moduulirakentamisen tuotantoyksikön sijoituspaikaksi
on päätetty Hartolan kunta. Hartolan kunta perustaa Finnforestin tarvetta
varten kiinteistöosakeyhtiön ja rakennuttaa 20 000 neliömetrin suuruisen
teollisuushallin toimisto- ja sosiaalitiloineen. 

Tuotannon kapasiteetti tulee kasvamaan asteittain noin 1 000 taloon vuodessa,
ja työllistävä vaikutus vaiheittain 50:sta 150 henkilöön. Lisäksi se tulee
työllistämään saman määrän alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden
henkilöstöä. Rakentaminen alkanee vielä vuoden 2003 aikana ja tuotanto
käynnistyy syksyllä 2004. 

Finnforestin tytäryhtiöllä Moelvenillä on 30 vuoden kokemus
moduuliteollisuudesta Skandinaviassa, jossa se on alan johtava toimittaja. Nyt
tehtävällä investoinnilla ja siihen perustuvilla uusilla ratkaisuilla
tavoitellaan kasvua myös muilla Euroopan markkinoilla. 

Investoinnilla Finnforest toteuttaa strategiaansa ja vahvistaa asemaansa
rakentamista palvelevana järjestelmätoimittajana. Finnforest on viime aikoina
panostanut tutkimus- ja kehitystyöhön, josta esimerkkeinä mm. Kurun
loma-asuntomessuille valmistunut Kurunhelmi. Myös Finnforest Modular Office
-arkkitehtuurikilpailulla etsittiin uusia puupohjaisia ratkaisuja
toimitilarakentamiseen. Toimitalon rakentaminen käynnistyy kesällä 2004.
Kesällä 2004 Hartolan kunnassa pidettävillä loma-asuntomessuilla Finnforest
tulee esittelemään moduulirakentamiseen ja muihin Finnforestin tuotteisiin
perustuvia ratkaisuja. 

Finnforest ilmoitti keväällä aloittavansa moduuliteollisuustuotannon Suomessa
vielä kuluvan vuoden aikana. Vaihtoehtoisia sijoituspaikkakuntia olivat
Lappeenranta ja Hartola. 

Finnforest vuokraa teollisuushallin kunnalta pitkäaikaisella
vuokrasopimuksella. Samassa yhteydessä Hartolan kunta ostaa Finnforestilta sen
Hartolassa sijaitsevat Finnforest Kuningaspalkin tuotantokiinteistöt ja
maa-alueet, jotka Finnforest niin ikään vuokraa omaan käyttöönsä. Uusi halli
sijaitsee liimapuuta valmistavan Finnforest Kuningaspalkin välittömässä
läheisyydessä, mikä mahdollistaa useita synergiaetuja. 

Moduulituotannossa tullaan käyttämään mm. Kuningaspalkin liimapuisia
palkkiratkaisuja. Lisäksi voidaan hyödyntää yhteisiä resursseja henkilöstön,
energiantuotannon, kunnossapidon ja varastotilojen käytön osalta. Hartolan
etuna on myös sen keskeinen sijainti maamme kasvukeskuksiin nähden. Finnforest
odottaa yhteistyötä Hartolan kunnan kanssa työvoiman hankinnassa ja
koulutuksessa sekä vuokra-asuntotuotannossa. 

Lisätietoja: 
Heikki Pietiläinen, johtaja, Moduulirakentaminen - tulosyksikkö, p.  050-381
9369 
Heikki Castrén, johtaja, Engineered Wood - ryhmä, p. 050-598 7270
Ari Martonen, toimitusjohtaja, p. 050-2406
Markko Ihamuotila, markkinointi ja viestintäjohtaja, p. 050-598 7014
 
Finnforest on Euroopan suurin puutuoteteollisuuden konserni ja osa
Metsäliitto-Yhtymää. Konsernin kaksi teollista liiketoimintaryhmää ovat
saharyhmä Solid Wood sekä jatkojalosteita tuottava puutuoteteollisuusryhmä
Engineered Wood. Finnforest tarjoaa rakentamisen, teollisuuden sekä jakelun- ja
jälleenmyynnin asiakkaille puuhun perustuvia tuote- ja palveluratkaisuja.
Finnforest toimii yli 20 maassa. Henkilökuntaa on 7 700. Finnforestin
Skandinavian toimintoja hoitaa norjalainen tytäryhtiö Moelven. Sen
liiketoiminta jakaantuu kahteen teolliseen liiketoimintaryhmään, jotka ovat
Moelven Treindustri, puutuoteteollisuus ja Moelven Byggindustri,
rakennustuoteteollisuus. 

Tilaa