Metsä Group käynnistää yhteistoimintaneuvottelut Karihaaran sahan sulkemiseksi

Metsä Group lehdistötiedote 18.6.2014


Metsä Groupin puutuoteliiketoiminnasta vastaava Metsä Wood käynnistää yhteistoimintaneuvottelut Karihaaran sahan sulkemiseksi. Esitys YT-neuvotteluista on annettu 18.6.2014. Neuvottelut koskevat Karihaaran sahan koko henkilöstöä, yhteensä viittä henkilöä.

Sahan tuotannollinen toiminta on ollut keskeytettynä yhtäjaksoisesti toukokuusta 2009 lähtien ja koko henkilöstö lomautettuna kesäkuusta 2009 alkaen. Neuvottelut odotetaan saatavan päätökseen heinäkuun aikana, ja päätös sahan mahdollisesta sulkemisesta tehdään vuoden 2014 kolmannen vuosineljänneksen aikana.


METSÄ GROUP
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Henrik Söderström, johtaja, saha- ja jalostetuotteet, Metsä Wood, puh. 040 577 3421



www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva ja kestävästi kasvatettu pohjoinen puu. Metsä Group keskittyy pehmo- ja ruoanlaittopapereihin, pakkauskartonkeihin, selluun, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin. Sen korkealaatuisissa tuotteissa yhdistyvät uusiutuva raaka-aine, asiakaslähtöisyys, kestävä kehitys sekä innovatiivisuus. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2013 oli 4,9 miljardia euroa, ja se työllistää noin 11 000 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 123 000 suomalaista metsänomistajaa.

www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2013 oli 897 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 2 500 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Yrityksestä

Metsä Woodwww.metsawood.fi Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta.Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2016 oli 0,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 1 500 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Tilaa