Metsä Group sopeuttaa tuotantoaan myös mäntysahoilla Suomessa

Report this content

Metsä Group lehdistötiedote 4.9.2015


Metsä Groupin puutuoteliiketoiminnasta vastaava Metsä Wood käynnistää yhteistoimintaneuvottelut varautuakseen tuotannonsopeutuksiin myös mäntysahoilla Suomessa. Sahatavaramarkkinalla vallitseva ylitarjonta ja hintakilpailu ovat johtaneet suomalaisen sahatavaran heikkoon hintakehitykseen.

Metsä Wood suunnittelee lomauttavansa Merikarvian, Kyrön ja Lappeenrannan sahojen koko henkilöstön enintään kolmeksi viikoksi. Yhteistoimintaneuvottelujen odotetaan päättyvän syyskuun aikana ja mahdolliset rajoitukset toteutetaan pääsääntöisesti marraskuun 2015 loppuun mennessä.

Kuusisahoja koskevasta tuotannonrajoitussuunnitelmasta tiedotettiin 20. elokuuta 2015.


METSÄ GROUP
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Henrik Söderström, johtaja, saha- ja jalostetuotteet, Metsä Wood, puh. 040 577 3421


www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Metsä Group keskittyy pehmo- ja ruoanlaittopapereihin, ensikuitukartonkeihin, selluun, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin. Sen korkealaatuisissa tuotteissa yhdistyvät uusiutuva raaka-aine, asiakaslähtöisyys, kestävä kehitys sekä innovatiivisuus. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 10 500 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 122 000 suomalaista metsänomistajaa.


www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2014 oli 0,9 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 300 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Tilaa