Metsä Groupin puutuoteliiketoiminta uudistaa johtamisrakennettaan asiakaslähtöisemmäksi

Report this content

Metsä Group lehdistötiedote 4.5.2016


Metsä Wood uudistaa johtamisrakennettaan ja siirtyy prosessiorganisaatiomalliin. Samalla käytössä oleva liiketoimintalinjarakenne puretaan.

Metsä Woodin johtoryhmään nimitetään Asiakkuus-prosessista vastaavaksi johtajaksi Henrik Söderström ja Tuotanto ja teknologia -prosessista vastaavaksi johtajaksi Jari Tikkanen. Nimitykset astuvat voimaan heti. Muut johtoryhmän jäsenet jatkavat entisin vastuualuein.


METSÄ GROUP
Konserniviestintä


Lisätietoja:
Esa Kaikkonen, toimialajohtaja, Metsä Wood, puh. 010 469 4749



www.metsagroup.fi

Metsä Group on biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2015 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 600 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 116 000 suomalaista metsänomistajaa.

www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2015 oli 0,9 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 000 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Tilaa