Metsäliitto-konserni on myynyt omistuksensa Moelvenissä norjalaiselle konsortiolle

15.12.06

Metsäliitto-konserni on myynyt koko omistusosuutensa (65,15 %) norjalaisesta
tytäryhtiöstään Moelven Industrier ASA:sta konsortiolle, jonka muodostavat
norjalainen energiayhtiö Eidsiva Energi AS ja viisi norjalaista
metsänomistaja-yhdistystä. Myytävien osakkeiden hinnaksi on sovittu NOK 13,50
(noin EUR 1,65) osaketta kohden, jolloin kokonaishinta on NOK 1,14 mrd. (noin
EUR 140 milj.) Metsäliitto kirjaa kaupasta EUR 10 miljoonan myyntivoiton. 

Konsortion viidestä metsänhoitoyhdistyksestä neljä on ollut Moelvenin
vähemmistöosakkaita omistaen 34,62 % osakkeista. Moelven on Skandinavian
johtavia puupohjaisten rakennustuotteiden ja -palvelujen toimittajia. 

“Moelven on hieno yhtiö, jonka kanssa on ollut ilo tehdä töitä. Keskitymme
kuitenkin tarkistetun strategiamme mukaisesti kehittämään innovatiivisia
ratkaisuja valituille asiakassegmenteille valituilla markkinoilla. Tuotteemme
ja ratkaisumme perustuvat korkealaatuiseen pohjoismaiseen puuraaka-aineeseen,
jota meille toimittavat pääasiassa Metsäliiton 131 000 suomalaista
metsänomistajaa”, sanoo Metsäliiton Puutuoteteollisuuden johtaja Ole Salvén. 

Moelven työllistää 3 200 henkilöä ja sen liikevaihto on yli 700 miljoonaa
euroa. Metsäliiton silloinen tytäryritys Finnforest osti yhtiön vuonna 2001.
Moelvenin myynnin jälkeen Metsäliiton Puutuoteteollisuuden neljä
liiketoimintalinjaa ovat Saha- ja jalostusteollisuus, Vaneriteollisuus,
Jalostus ja jakelu sekä Rakentamisen ratkaisut. Moelven jatkaa
Finnforest-tuotteiden jakelua Skandinaviassa. 

Kaupan toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksyntää. 

Lisätietoja:
Ole Salvén, toimialajohtaja, Metsäliiton Puutuoteteollisuus, puh. 050 575 3310 
Lauri Peltola, viestintäjohtaja, Metsäliitto-konserni, puh. 050 570 5606

Yrityksestä

Metsä Woodwww.metsawood.fi Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta.Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2017 oli 0,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 1 400 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Tilaa