Evolla on lasten oma järvi

Evon virkistyskalastusalue sopii niin kokeneelle kuin aloittelevallekin kalastajalle. Virkistyskalastusalueeseen kuuluu useita järviä ja lampia, joihin on istutettu lohikalaa. Alueelta löytyy myös harvinaisuus: Vähä-Koukkujärvi on varattu kokonaan lapsille.

Enintään 12-vuotiaat lapset saavat kalastaa lasten omassa kalapaikassa heitto- ja mato-ongella rannalta käsin. Ootto-onkien käyttö ei kuitenkaan ole sallittua. Lastenlampea kiertävät pitkospuut ja sieltä löytyy myös useita heittolaitureita, joissa harjoittelu on helppoa, kun ei tarvitse pelätä siiman sotkeutumista rantapuihin. Vanhemmat voivat tarvittaessa avustaa lapsia järvellä.

Kalastaminen on aktiivista toimintaa. Järven tarkoitus on houkutella lapset harrastuksen pariin ja antaa heille mahdollisuus harjoitella rauhassa. Kalastuskausi kestää toukokuusta lokakuun loppuun asti. Vähä-Koukkujärvellä tehdään säännöllisiä kirjolohi-istutuksia ja alueen muihin järviin istutetaan satunnaisesti myös taimenta. Luvan hinta on kolme euroa ja niitä myy Villi Pohjola. Lupa on helppo ostaa Niemisjärven kioskilta Evon retkeilyalueelta.

Hämeenlinnassa sijaitseva Evo on koko perheen retkeilykohde. Evon uimaranta ja retkeilyreitistö, jolta löytyy niin nuotiopaikkoja, keittokatoksia, polkuverkostoja kuin laavuja, vuokrakämppiä ja saunakin, viihdyttävät perhettä kalastuksen ohessa.

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa

Liitteet & linkit