Hossa-Kylmäluoma 30- v juhlapatikointi ensi lauantaina

Kylmäluoman ja Hossan välisellä polulla on odotettavissa vilskettä ensi lauantaina 15.8. Juhlapatikointiin on ilmoittautunut järjestäjät mukaan lukien 140 henkeä.

Patikoitava matka on 19 kilometriä, jonka kulkemiseen menee aikaa noin 7 tuntia. Vaellustapahtuma alkaa Kylmäluomalta, jonne voi saapua myös linja-autokuljetuksella Hossasta. Kylmäluoman opastuskeskuksessa nautitaan aloituskahvit klo 8:00 alkaen ja kuullaan alkupuheenvuorot. Tilaisuuden alussa luovutetaan Ari Juntuselle Metsähallituksen hopeinen ansiomerkki. Hän toimii sopimusyrittäjänä Hossassa ja on osallisena myös Kylmäluoman retkeilyaluetta hoitavassa yrityksessä. Yleisö on oppinut tuntemaan Ari Juntusen ”Hossan isäntänä”, joka palvelee asiakkaitaan esimerkillisellä asenteella. Aikaisemmin Metsähallitus on luovuttanut hopeisen ansiomerkin Kainuun TE -keskuksen pitkäaikaiselle päällikölle Vesa Kautolle. Hänen suhtautumisensa Hossan alueen kehittämiseen ja hakkeiden rahoittamiseen vuosikymmenien ajan on ollut ratkaisevan tärkeää. Kylmäluomalta siirrytään linja-autolla Kattilajärven läheisyyteen, josta vaelletaan Kylmäluoma-Hossa -yhdyspolkua pitkin Hossaan Lihapyörteen pysäköintipaikalle. Matkan varrella nautitaan Iso-Someron laavulla retkieväät. Lihapyörteellä odottaa linja-auto, joka vie Hossan luontokeskukseen ruokailemaan. Perille arvioidaan päästävän klo 17.00 mennessä. Halukkaat voivat käydä katsomassa Värikallioita, jotka sijaitsevat vaellusreitin läheisyydessä. Saunat ovat lämpiminä niin Hossassa kuin Kylmäluomalla, jonne linja-autokuljetus ruokailun jälkeen. Patikointitapahtuman järjestävät Metsähallituksen luontopalvelut ja Suomussalmen Samoojat ry yhteistyössä Hossanretki Oy:n ja Experience KL Oy:n kanssa. Suomen ensimmäiset valtion retkeilyalueet, Taivalkosken Kylmäluoma ja Suomussalmen Hossa, saavuttavat tänä vuonna 30 vuoden iän. Vuosittain näiden alueiden mahtavissa maisemissa vierailee kymmeniätuhansia kävijöitä. Patikoinnin aloitusta on mahdollista seurata Kylmäluoman opastuskeskuksessa ja Kattilajärven maastossa. Patikointi päättyy Lihapyörteelle Hossan retkeilyalueella, josta on kuljetus luontokeskukseen. Lisätietoja: Puistonjohtaja Kerttu Härkönen puh 040-7435333 Asiakasneuvoja Sirke Seppänen puh 044-3397652 Erikoissuunnittelija Pauli Määttä puh 040-8377637

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa