Juha Hotti Fin Forelia Oy:n toimitusjohtajaksi

Tiedote 26.11.2007

Taimiyhtiö Fin Forelia Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu KTM Juha Hotti. Uusi toimitusjohtaja pääsee yrityksen ruoriin mielenkiintoisessa markkinatilanteessa: metsätalouden kasvu näkyy taimien kovana kysyntänä. Takavuosien ylitarjonta on kääntynyt pienoiseksi taimipulaksi.

Elokuussa aloittanut Fin Forelia on Metsähallituksen ja Itä-Suomen metsäkeskusten perustama taimiyhtiö. Uuden toimitusjohtajan keskeisimpiä tehtäviä on useammasta organisaatiosta kootun yhtiön hiominen yhdeksi toimivaksi yhtiöksi.

- Muutoksen läpivieminen organisaatiossa on haastava ja mielenkiintoinen tehtävä, Hotti sanoo. Hotti työskenteli aiemmin eteläpohjalaisen huonekalualalla toimivan Hiipakka-konsernin toimitusjohtajana. Siellä hänelle kertyi vankka kokemus verkostomaisen organisaation muutosprosessin johtamisesta. Hän on työskennellyt myös Turun Sokoksen toimitusjohtajana sekä Osuuspankki Raaseporin aluejohtajana.

- Suomi elää metsästä, ja kuten monelle muullekin suomalaiselle, metsä on lähellä myös minun sydäntäni, Hotti perustelee uudelle alalle lähtemistään. Hän aloittaa tehtävässään joulukuun alussa.

Fin Forelia Oy:n liikevaihto on noin 11 miljoonaa euroa ja markkinaosuus reilu 40 prosenttia. Metsähallitus omistaa yhtiöstä 57 prosenttia.
- Metsätaloudessa puhaltavat raikkaat tuulet ja taimiala kehittyy eteenpäin aimo harppauksin. Odotamme myös toiminnan kannattavuuden korjaantuvan tuotannossa, myynnissä ja jakelussa syntyvien synergiaetujen vuoksi, sanoo Fin Forelia Oy:n hallituksen puheenjohtaja aluejohtaja Heikki Savolainen.

Fin Forelialla on seitsemän taimitarhaa. Ne sijaitsevat Nurmijärvellä, Kerimäellä, Lapinlahdella, Tuusniemellä, Tohmajärvellä, Saarijärvellä ja Rovaniemellä. Yhtiön päätoimipaikka on Kuopiossa.

Lisätiedot:
Aluejohtaja Heikki Savolainen, puh. 0205 64 5010, 0400-234 976
Tuleva toimitusjohtaja Juha Hotti, puh. 050-464 4407
Viestintäjohtaja Juha Mäkinen, puh. 0205 64 4224, 040-570 9307

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit