Kuhinaa Naavassa

Report this content

Pyhä-Luoston uusi luontokeskus Naava vietti perjantaina 8.6. avajaistapahtumaa yleisölle. Ihmetys oli suuri, muodonmuutos on ollut hirmuinen alkuviikosta perjantaihin. Herkulliset värit johdattelivat sadat tutustujat Pyhä-Luoston luontoon Naavan näyttelyssä, puhuva kivi viihdytti pieniä ja isompia asiakkaita, sekä Naavan piha-alueella oli monenlaista touhua.

Luontokeskus Naava toimii myös alueen matkailuinfopisteenä. Naavassa toimii Café Loimu ja maukkaat kakkukahvit menivät kuin kuumille kiville avajaispäivänä.
Luontokeskuksen hoitaja Eila Pesonen myhäili tyytyväisenä, paikalle saapui runsaasti lähialueen väkeä. ”Suuren urakan jälkeen tuntuu ihanalta päästä vihdoin esittelemään Naavaa” totesi Eila.

Naavan piha-alueella nakutettiin linnunpönttöjä, lähimetsässsä rasteiltiin kepeiden luontotehtävien merkeissä ja makkarat paisteltiin kodassa.
Naavan näyttelyyn opastettiin asiakkaita pitkin päivää. Retkeä Pyhä-Luoston kansallispuistoon täydentää hyvin vierailu Naavassa, tai toisinpäin. Näyttelyn suoluonnon tuoksuarvoitukset toivat mieleen lapsuuden maisemia ja kesäisiä puuhia. Nuorten kävijöiden mielestä yksi hauskimpia yllätyksiä oli talviosion kurkistuslaatikoiden tunturisopulit äänineen.

Naavasalissa eli luontokeskuksen auditoriossa ihailtiin kuvasarjaa ”Kuruista Keroille”, jossa esitellään herkkupaloja Pyhä-Luoston kansallispuistosta. Vuotsolainen taiteilija Tiina Aikio sykähdytti lumoavalla esityksellään päivän päätteeksi ja akustiikka Naavasalissa sai runsaasti kiitosta.

Heti lauantaiaamuna Luontokeskus Naavaan saapui talon toiminnan historian ensimmäinen retkeilijäryhmä, Valtion Rautateiden urheilijoiden vaellusryhmä. Perinteinen vaellusreissu toteutetaan tänä vuonna osittain Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Patikointiosuuden jälkeen VRU: n ryhmä verryttelee ja viilentelee melomalla Kitisjoella.

Luontokeskus Naava palvelee kesäkaudella joka päivä klo 9-18. Päivittäin Naavasalissa esitetään multivisioita klo 10, 13 ja 16. Ryhmiltä toivotaan ennakkovarausta p. 0205 64 7302 ja ryhmille on myös opastettuja, maksullisia näyttelykierroksia Naavassa. Café Loimu on avoinna päivittäin klo 10-18, lounasaika klo 11-14.30.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia