Lappiin poikkeuksellisesti metsästyksen kausilupia

Metsästäjillä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus hakea Metsähallitukselta pienriistan kausilupia Lappiin. Haku on käynnissä 1. heinäkuuta - 5. elokuuta. Kausiluvan voi saada vain muulle riistalle kuin kanalinnuille. Myös jousimetsästäjät voivat hakea erillistä kausilupaa.

Tavallisesti metsästäjien pitää hakea pienriistan kausilupia toukokuun aikana. Lappiin kausilupia ei kuitenkaan aiemmin ole myönnetty. Heikon kanalintutilanteen vuoksi Metsähallitus pyrkii kuitenkin nyt tarjoamaan metsästäjille muita metsästysmahdollisuuksia myös Lapissa. Kausilupa on voimassa 20. elokuuta 2009 - 30. huhtikuuta 2010. Muille Suomen metsästysalueille ei enää voi hakea kausilupia. Nyt haussa olevat Lapin kausiluvatkin koskevat siis muuta pienriistaa kuin kanalintuja. Lupaa voi hakea heinäkuussa ja yhä elokuun alussa (1.7.-5.8.2009). Hakemus koskee tavanomaisen luvan lisäksi jousimetsästyslupia. Kausilupia voi hakea sähköisesti. Tarkemmat ohjeet löytyvät Metsähallituksen uusilta internet-sivustoilta www.metsa.fi/metsastys > pienriista > kausiluvat. Myös eräsuunnittelijat opastavat kausilupahaussa tarvittaessa. Sähköisen hakujärjestelmän suora osoite on www.lupahaku.protacon.fi. Kausilupaa voi edelleen hakea myös postitettavalla lomakkeella, jonka saa internetistä tai mm. Metsähallituksen toimipaikoista. Lisätietoja: Erikoissuunnittelija Heikki Hallila 0205 64 5340

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa