Luontokeskus Kellokkaasta luonto- ja kulttuurikeskus

Julkaisuvapaa heti

Kolarin Äkäslompolossa sijaitseva Kellokas on yksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kolmesta luontokeskuksesta. Kellokas sijaitsee kansallispuiston rajalla ja se toimii yhtenä päälähtöporttina puiston upeaan luontoon. Luontokeskuksen asiakasmäärä on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi 1990-luvun lopulta ja oli 64 000 vuonna 2006. Asiakasmäärä on kolmanneksi suurin Metsähallituksen 22, eri puolilla Suomea olevien luontokeskusten joukossa. Luontokeskuksessa annetaan asiakkaille mm. retkeilyneuvontaa sekä tietoa luonnosta ja luonnonsuojelusta.

Lapin suosituimpiin matkailun käyntikohteisiin kuuluvassa Kellokkaassa aloitettiin toukokuun 2007 alussa laajennus- ja muutostyö. Hankkeen ansiosta luontokeskuksen palvelut paranevat ja monipuolistuvat ja se muuttuu luonto- ja kulttuurikeskukseksi. Kellokkaan asiakasmäärän uskotaan nousevan 100 000:een laajennus- ja muutostyön jälkeen.

Vuonna 1995 rakennetun Kellokkaan laajennus- ja muutoshankkeen kustannusarvio on 3,35 milj. euroa. Hankkeen rahoittajat ovat Lapin työvoima- ja elinkeinokeskuksen työvoimaosasto sekä Metsähallituksen luontopalvelut. TE-keskuksen osuus on 2,71 milj. euroa ja luontopalvelujen 640 000 euroa. Se on osa ympäristöministeriön vuonna 2006 Pallas-Yllästunturin kansallispuiston palveluvarustuksen ja opastuksen parantamiseen kohdentamaa VILMAT-rahoitusta.

Kellokkaan laajennusosan kerrosala on 1 100 m² ja bruttoala 1 500 m², mikä on lähes kolme kertaa nykyinen neliömäärä. Laajennusosaan rakennetaan uusi, 134-paikkainen auditorio, johon tulee näyttämö teatteriesityksiä varten. Auditorio varustetaan elokuvaesitysten vaatimalla kalustolla. Lisäksi laajennusosaan rakennetaan tilat retkeily- ja perusnäyttelylle sekä lehti- ja musiikkikirjasto, jossa asiakkailla on mahdollisuus internet-yhteyksien ottoon. Nykyisissä tiloissa oleva näyttelytila muutetaan galleriaksi ja kahvilaa kunnostetaan lisäämällä asiakaspaikkoja, rakentamalla aurinkoterassi ja laajentamalla sekä remontoimalla keittiö. Lisäksi laajennus- ja muutoshankkeen yhteydessä rakennetaan erillinen monitoimitila, johon tulee mm. majoitus- ja varastotilaa sekä väestönsuoja.

Laajennus- ja muutoshanke parantaa yhteistyön edellytyksiä Kellokkaassa. Ylläksen Matkailuyhdistyksen vuokrattavaksi rakennetaan toimisto- ja varastotilaa. Lisäksi Kolarin kunnan kanssa neuvotellaan Ylläksen matkailuinfon perustamisesta luonto-keskuksen asiakaspalvelupisteeseen. Kahvilayrittäjän toimintaedellytykset paranevat merkittävästi keittiön laajennuksen ja remontin sekä 100:aan nousevan kahvion asiakaspaikkamäärän ansiosta.

Metsähallituksen luontopalvelut käynnisti Kellokkaan laajennus- ja muutoshankkeen suunnittelun neljä vuotta sitten. Keskeisimmät tekijät olivat luontokeskuksen voimakas asiakasmäärän kasvu ja matkailijamäärän kasvu Ylläksen alueella, vilkas loma-asuntojen rakentaminen Ylläksen seudulla sekä Ylläsjärven ja Äkäslompolon matkailukylät yhdistävän maisematien rakentaminen. Liikenneyhteydet alueelle paranevat entisestään vuoden 2007 lopulla valmistuvan Pajala-Ylläs
–lentokentän ansiosta. Se liittää Pajalan aiempaa tiiviimmin Ylläksen matkailualueen vaikutus-piiriin ja lisää matkailijavirtaa alueelle.

Luontokeskus Kellokkaan laajennus- ja muutoshankkeen pää- ja arkkitehti-suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Pentti Aho Oy Kemijärveltä, rakenne-suunnittelusta Pohjois-Suomen Rakennetekniikka Oy Rovaniemeltä, LVIJA-suunnittelusta Arkins Suunnittelu Oy Oulusta ja sähkösuunnittelusta Lapin Sähköinsinööritoimisto Oy Rovaniemeltä. Pääurakoitsija on Lapin Teollisuusrakennus Oy Kemistä, LV-urakoitsija on Putki Kitti Oy Pellosta, IJA-urakoitsija Lapin Peltinikkari Pellosta ja sähköurakoitsija Ylitornion Sähkö Oy Ylitorniosta. Työmaavalvonnasta vastaa Projektipalvelu Prodeco Oy Rovaniemeltä.

Laajennus- ja muutoshankkeen on määrä valmistua tammikuun 2008 loppuun mennessä. Uusien tilojen vihkiäiset ja uuden perusnäyttelyn avajaiset järjestetään maaliskuun 2008 lopussa.



Lisätietoja: Metsähallitus, Eero Tikkanen, puistonjohtaja
Puh. 0400 187 309


Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.