Metsään on menty jo 3 vuotta Tiedekeskus Pilkkeessä

Tiedekeskus Pilke ja sen pohjoisista metsistä kertova näyttely ovat ihastuttaneet kävijöitä jo kolmen vuoden ajan. Tiedekeskuksessa perehdytään metsään itse tekemällä ja tutkimalla.

Pilkkeeseen ovat löytäneet sekä paikalliset että matkailijat. Puurakenteinen Pilke-talo antaa tiedekeskukselle kauniit puitteet. ”Olemme pieni, teemallinen tiedekeskus. Se on meille etu, koska voimme olla monessa mukana ja ideoida uutta. Myös muualla maailmassa pienet tiedekeskukset ovat nousemassa suosioon. Tiedekeskuksen tekeminen yhdessä asiakkaiden kanssa, tapahtumat, joustavuus, ketteryys, pop up-meininki ja monipuolisuus ovat asioita joita tiedekeskuksiin liitetään tulevaisuudessa. Me olemme tätä kaikkea jo nyt!”, kertoo tiedekeskuksen päällikkö Heikki Hepoaho.

Pilke sopii kaikille - satunnaisille kulkijoille, perheille ja ryhmille. Pilke-talon asiakaspalvelu palvelee sekä tiedekeskuksen että Metsähallituksen asioissa ja tarjoaa erälupia sekä retkeilyneuvontaa. Pilke-myymälän tuotevalikoima on saanut paljon kehuja. Tiedekeskuksen suosikkeja ovat Ponssen metsäkone, metsäkaraoke ja eksymissimulaattori. Viime kesänä näyttelyn teksteihin lisättiin kielivaihtoehtoja, tietoa löytyy nyt kuudella kielellä. Asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneista huimat 97 % suosittelee Pilkettä tuttavilleen. Keväällä valmistuneessa opinnäytetyössä selvisi, että metsäalan ammattilaisetkin ovat tyytyväisiä Tiedekeskus Pilkkeeseen. Heistä jopa neljä viidestä oppi tiedekeskuksessa jotain uutta.

Erilaiset tapahtumat kuuluvat Pilkkeen toimintaan. Pilke Café on kaikille avoin ja maksuton tilaisuus, jonka aiheet käsittelevät Pilkkeen ja Metsähallituksen teemojen mukaisesti metsiä, luontoa, puita ja kestävää käyttöä. Lisäksi tiedekeskuksessa voi viettää lasten synttärijuhlia metsuri- ja keiju-teemoilla. Menneen vuoden aikana Pilke oli mukana järjestämässä Euroopan Metsäviikkoa sekä Arctic Design Weekiä.

Työpajatoiminta tiedekeskuksessa on vilkasta. Esimerkiksi tämän kevään ohjelmassa koululaiset toimivat metsäetsivinä. Pilkkeen oppimisympäristöihin kuuluu myös Mottimetsän ulko-oppimisalue. Mottimetsässä tutustutaan metsäasioihin yleensä muutaman tunnin retkellä. Toukokuussa Mottimetsässä kokeiltiin Yökoulua 7. luokkalaisten kanssa. Syksyisin Pilke on mukana Kasit metsään –viikolla, jolloin Rovaniemen 8. luokkalaiset käyvät Mottimetsässä oppimassa.

Tiedekeskus Pilkkeen kesä avataan juhlimalla 3-vuotissyntymäpäivää keskiviikkona 18.6. Juhlapäivänä Pilkkeessä on pientä ohjelmaa, kakkukahvit 600 ensimmäiselle vieraalle sekä ilmainen sisäänpääsy kaikille. Kesällä Tiedekeskus Pilke on avoinna arkisin klo 9-18 ja viikonloppuisin klo 10-18. Saatavilla myös kolmen talon yhteislippu, johon sisältyy vierailu Pilkkeen lisäksi Arktikumiin ja Korundiin. Tervetuloa!

Lisätietoja:

Heikki Hepoaho, tiedekeskuksen päällikkö, Metsähallitus, Tiedekeskus Pilke, heikki.hepoaho@metsa.fi , puh. 040 572 6440

Ritva Vaarala, markkinointipäällikkö, Metsähallitus, Tiedekeskus Pilke, ritva.vaarala@metsa.fi , puh. 040 526 7370

Metsähallitus, Tiedekeskus Pilke, PL 8016,  Ounasjoentie 6 (käyntiosoite), 96101 Rovaniemi www.tiedekeskuspilke.fi

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa

Multimedia

Multimedia