Metsähallitus 150 vuotta: päivän polttavia kysymyksiä Arktikumin näyttämöllä

Metsähallitus juhlii tänä vuonna 150-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi Lapin maakuntamuseo Arktikumissa avautuu ”Kohtauksia metsässä” -näyttely, joka kertoo suomalaisen metsähallinnon syntymisestä 1859. Näyttely koostuu pienoisnäyttämöistä, joilla kunkin ajan henkilöt keskustelevat oman aikansa tärkeistä kysymyksistä. Näyttely kiertää useammassa museossa 2009–2010.

Metsähallitus on aina ollut kiinteästi sidoksissa yhteiskuntaan ja sen murroksiin. Metsän moniarvoisella ja muuttuvalla näyttämöllä on Metsähallituksen 150-vuotisen historian aikana esitetty monenlaisia kohtauksia. ”Kohtauksia metsässä” -näyttelyn tapahtumat sijoittuvat metsiin, kämppiin ja konttoreihin tarjoten mielenkiintoisen ikkunan Metsähallituksen ja suomalaisten yhteiselle metsätaipaleelle. ”Metsähallitus hallinnoi Lapissa suurta määrää valtion maita, ja siten myös luonnonvaroja. Olemme tiiviisti lappilaisten arjessa mukana, toimintamme kehittyminen näkyy välittömästi tämän alueen elämässä”, Metsähallituksen viestintäjohtaja Juha Mäkinen kertoo. Lappilaisten arjessa näkyminen kasvaa vielä ensi vuonna, kun Arktikumin viereen nousee Metsähallituksen uusi toimisto- ja näyttelyrakennus Pilke. Sinne rakennetaan tiedekeskustyylinen näyttely pohjoisten metsien kestävästä käytöstä ja metsien tuotteista. ”Arktikum ja Pilke muodostavat voimakaksikon, joka lisää Rovaniemen vetovoimaisuutta matkailukohteena”, Mäkinen uskoo. Kruununmetsistä se alkoi Vielä 1800-luvun alkupuolella Suomen metsäomaisuudesta ei ollut tarkkaa käsitystä ja metsien pelättiin loppuvan. Metsiä hyödynsivät tuolloin paljon mm. rauta- ja sahateollisuus sekä tilaton väestö ja talonpojat. Isonjaon myötä kruunun metsämaat erotettiin yksityisistä maista ja metsälainsäädännön uudistaminen käynnistettiin. Väliaikainen metsänhoitolaitos perustettiin 1851 ja vakinaistettiin1859, jolloin Metsähallitus sai alkunsa. Kansan kannalta metsähallinto merkitsikin uutta valvontajärjestelmää kruunun metsille, joita aiemmin oli käytetty vapaasti. Metsähallinnon tehtävänä oli hoitaa ja suojella kruununmetsiä sekä myydä puuta ja tuoda tuloja kruunulle, minkä vuoksi ristiriidoilta kansan ja uuden metsähallinnon välillä ei aina voitu välttyä. ”Kohtauksia metsässä” -näyttely on Metsähallituksen, Lapin maakuntamuseo Arktikumin ja Suomen Metsämuseo Luston yhteisponnistus. Näyttelyn draama pohjautuu Metsähallituksen juhlavuonna julkaisemaan historiantutkimukseen sekä Suomen Metsämuseo Luston ja Metsähallituksen vuosina. 1999–2000 ja 2006–2009 keräämään aineistoon, jonka avulla metsäalan arvokasta kulttuuriperintöä säilytetään nuoremmille sukupolville. Juhlavuoden näyttely on esillä 2009–2010 useammalla paikkakunnalla: Lusto – Suomen Metsämuseo, Punkaharju 20.5.2009–28.3.2010 Lapin maakuntamuseo Arktikumi, Rovaniemi 17.6.–16.8.2009 Ylä-Lapin luontokeskus Siida, Inari 1.2.–1.5.2010 Suomen Metsästysmuseo, Riihimäki 27.5.–15.8.2010 Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo Oulu 3.9.–31.10.2010 Tornionlaakson maakuntamuseo, Tornio 1.12.2010 alkaen. Lisätiedot: Viestintäjohtaja Juha Mäkinen, Metsähallitus, 040 570 9307 Näyttelyamanuenssi Tuija Alariesto, Lapin maakuntamuseo Arktikum, 040 734 1060

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa