Metsähallitus hyödyntää talviteitä puukuljetuksissa - etuina edulliset perustamiskustannukset ja ympäristöystävällisyys

Tiedote julkaistavissa heti

Metsähallituksen puukuljetuksissa hyödynnetään laajasti vain talviaikana käytössä olevia varsiteitä. Talviteiden etuna ovat edulliset perustamiskustannukset ja ympäristöystävällisyys. Tänä talvena sääolosuhteet ovat suosineet talviteiden käyttöä. Talviteitä pitkin puutavara-autot pystyvät tuomaan puuta myös sellaisista paikoista, joihin ei kesäaikana ole tieyhteyttä. Eniten talviteitä käytetään sääolosuhteista ja harvemmasta tieverkostosta johtuen Lapissa, missä niitä on satoja kilometrejä. Myös Pohjanmaalla ja Kainuussa talviteitä käytetään yleisesti. Jonkin verran niitä on myös Itä-Suomessa ja Keski-Suomen pohjoisosissa. ”Alkutalven sääolot ovat olleet puunkorjuun ja kuljetusten kannalta erittäin hyvät. Tänä talvena pääsimme ajamaan puuta talviteitä pitkin jo marraskuussa. Parina edellisenä vuotena, leudoista talvista johtuen, talviteille on päästy vasta tammikuussa” kertoo Lapin hankintapäällikkö Juha Pyhäjärvi. Talvikäytössä olevien varsiteiden perustamiskustannukset ovat noin kymmenesosa tavallisen tienrakennuksen kustannuksista. Tienpohja tasoitetaan kaivinkoneella tai puskutraktorilla. Tienpohjan kovettumiseen tarvitaan kunnon pakkaset. Tarvittaessa tienpohjia myös tampataan ja jäädytetään, jotta ne saadaan kantamaan täydessä lastissa olevan puutavara-auton paino. Talviteitä käytetään erityisesti kohteilla, joissa ympärivuotisen tien teko ei ole joko puunkorjuun tai ympäristötekijöiden takia järkevää. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi soiden takana olevat kivennäismaakohteet sekä alueet, joissa ympärivuotinen liikkuminen voi aiheuttaa haittaa luonnolle tai lajistolle. Käytöstä poistuneiden talviteiden annetaan umpeutua itsestään. ”Metsäteollisuus tarvitsee puuta tasaisesti ympäri vuoden ja siksi Metsähallitus jatkaa myös ympärivuoden käytössä olevien metsäteiden peruskorjauksia ja kunnostuksia”, toteaa Metsähallituksen hankintajohtaja Jussi Kumpula. Metsähallituksen toimittaman puun osuus metsäteollisuuden vuosittain tarvitsemasta puusta on noin 6-8 prosenttia. Pääosa Metsähallituksen hallinnassa olevista maista sijaitsee Pohjois- ja Itä-Suomessa. Lisätietoja: Lapin hankintapäällikkö Juha Pyhäjärvi, puh. 0400 393 781 Pohjanmaan ja Kainuun hankintapääliikkö Arto Tolonen, puh. 0400 192 931 Itä-Suomen hankintapäällikkö Markku Eklund, puh. 0400 377 963 Länsi-Suomen hankintapäällikkö Heikki Kääriäinen, puh. 0400 344 685 Hankintajohtaja Jussi Kumpula, puh. 0400 388 614

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa