Tiedote:Tuotanto käynnistettiin Morenian kivirouheiden jalostusasemalla Paltamossa

Julkaisuvapaa:heti

Metsähallitus Morenian värillisten kivirouheiden jalostusasema on aloittanut toimintansa Paltamon Laajakankaalla. Tuotteen jalostuksesta ja säkityksestä on tehty sopimus kainuulaisen Seppo Kyllönen Oy:n kanssa, joka hoitaa tuotteen murskauksen, lajittelun ja säkityksen alueella. Tuotantotoiminta kivirouheasemalla työllistää tällä hetkellä kolme henkilöä. Paltamon kivirouheasemalta toimitetaan kivirouhetta koko Suomeen. Tuotteet on tarkoitettu niin betoniteollisuuden kuin viherrakentajien käyttöön. Tällä hetkellä Paltamossa jalostetaan viittä eri värisävyä, joista neljän raaka-aine saadaan Kainuun alueelta ja yksi sävy tulee Lapista. Näin ollen Paltamo on keskeinen paikka tuotteen jatkojalostukselle. Kaikki rouheiksi jalostettavat kivilajit ovat kestäviä kotimaisia kalliokiviaineksia. Ensimmäiset erät kivirouhetta on jo toimitettu asiakkaille. Morenian kivirouheita nähdään mm. Oulun asuntomessuilla niin yksityispihalla kuin kaupungin ulkoilualueella. Kivirouhetta on toimitettu myös asuntomessualueen kappelin pihamaalle. Tuotteen myyntiä, jälleenmyynnin ja tuoteprosessin kehittämistä varten Moreniaan on palkattu kivirouheiden tuotepäälliköksi yhdyskuntatekniikan insinööri Harri Haapalainen. Haapalainen aloitti työt Moreniassa kesäkuun puolivälissä. Lisätiedot: Harri Haapalainen puh. 040 560 7840 Pertti Oikarinen puh. 0400 466 334

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa