Uusi tulosalue Morenia tehostamaan Metsähallituksen maa-ainestoimintaa

Uusi tulosalue Morenia tehostamaan Metsähallituksen maa-ainestoimintaa Metsähallituksen uusi maa-ainesten markkinointiin ja myyntiin erikoistunut tulosalue, Morenia, aloitti vuoden vaihteessa toimintansa. Maa-ainestoiminta irroitettiin omaksi tulosalueekseen tontti-, metsäkiinteistö- ja maa-aineskauppaan keskittyneestä Laatumaasta, koska itsenäisenä tulosalueena maa-ainestoimintaa voidaan kehittää entistä tehokkaammin. Samalla Metsähallituksen maa-aineskauppa käy toimialan muille toimijoille läpinäkyvämmäksi. Metsähallituksen maa-ainestoimintaa ryhdyttiin kehittämään liiketoiminnaksi 1990-luvun puolivälissä ja vuodesta 1998 alkaen se on ollut osa Laatumaa-tulosalueen toimintaa. Liikevaihto on kasvanut vuoden 1995 1,4 miljoonasta eurosta viime vuotiseen noin 9 miljoonaan euroon. Tulos oli viime vuonna reilut miljoona euroa. Toimitusmäärillä mitattuna Metsähallitus on kolmanneksi suurin maa-aineskauppias Suomessa, 3,5 prosentin markkinaosuudella. Laajaan asiakaskuntaan kuuluu muun muassa betonitehtaita, Tieliikelaitos, VR-konserni, asfalttiyrityksiä sekä kaupunkeja ja kuntia. Maa-ainestoiminnan liikevaihto pyritään nostamaan 2007 mennessä 20 miljoonaan euroon ja tulos 3 miljoonaan euroon. Toimintaa pyritään vahvistamaan hankkimalla raaka-ainevarantoja ostoin ja käyttöoikeussopimuksin erityisesti Etelä-Suomessa ja kasvukeskusten läheisyydessä. "Morenian tulevaisuuden tavoitteet ovat haastavat, mutta realistiset. Meillä on erittäin sitoutunut henkilökunta, hyvät yhteistyökumppanit ja jo vakiintunutta asiakaskuntaa", Morenian johtaja Pertti Oikarinen kertoo. Morenia jatkaa maa-ainesmarkkinoilla Laatumaan aikana vakiintuneilla linjoilla. Yhdessä eri yhteistyökumppaneiden kanssa Morenia tarjoaa asiakkailleen monipuolista palvelua kaikissa maa-aineskauppaan liittyvissä asioissa. Toisaalta tuotekehityksen, lisäpalveluiden tuotteistamisen ja kansainvälistymisen tarjoamat kasvumahdollisuudet pyritään käyttämään tehokkaasti hyväksi. "Me panostamme asiakkaiden kokonaispalveluun sekä laadukkaaseen ja ympäristölähtöiseen toimintaan. Pyrimme jatkuvasti kehittämään Morenian toimintaa nykyisten ja tulevien asiakkaiden parhaaksi", Pertti Oikarinen toteaa. Tulosalueen johtaja ja puolet Morenian muusta henkilöstöstä työskentelee Metsähallituksen Oulun konttorissa. Kaikkiaan Morenialla on 13 työntekijää. Lisätietoja: Morenian johtaja Pertti Oikarinen, puh. 0205 64 6628 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/01/14/20030114BIT00010/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/01/14/20030114BIT00010/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa