Vuoden luontokuvat 2010 –näyttely Siidassa

Ylä-Lapin luontokeskus Siida tuo inarilasten nähtäville jälleen vuoden luontokuvien parhaimmiston. Vuoden Luontokuvaksi 2010 valittiin espoolaisen Pekka Tuurin kasvikuva "Kohti valoa”. Ensimmäisen kerran Vuoden Luontokuva -kilpailun historiassa voiton vie veden pinnan alta otettu kuva. Näyttelyyn valittu kilpailun parhaimmisto on nähtävillä Siidassa 1.–24.4.2011.

Voittoisa lummekuva on kuvattu elokuisena iltapäivänä Lammin Porraskoskella. Tuomaristo ylisti muun muassa kuvan runollisuutta, herkkyyttä ja hienotunteisuutta. Kuvan ottaja Pekka Tuuri on harrastanut luontokuvausta 1970-luvun koulupoika-ajoista alkaen, sukeltaen vuodesta 1991.

Vuoden Luontokuvat 2010 -näyttely tarjoaa näyttävän läpileikkaukseen suomalaisen luontokuvauksen parhaimmistoon. Kilpailuun osallistui lähes 1100 kuvaajaa yli 9600 kuvalla. Suomea kiertävässä näyttelyssä on esillä kilpailun 40 parasta kuvaa eli kaikkien yhdeksän sarjan voittajat sekä kunniamaininnan saaneet valokuvat. Kuviin on tallennettu upeita maisemia, hienoja yksityiskohtia ja hauskoja kohtaamisia eri vuodenaikoina.

Vuoden Luontokuva on jo 30 vuoden ajan järjestetty Pohjoismaiden suurin luontokuvakilpailu. Kilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista.

Vuoden luontokuvat 2010 -näyttelyn on tuottanut Suomen Luonnonvalokuvaajat ry ja näyttelyn järjestää Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskus Siida. Metsähallituksen luontokeskukset tuovat näyttely- ja tapahtumatarjonnallaan kaikkien nähtäville Suomen luonnon monimuotoisuuden.

Lisätietoja näyttelystä:
Ylä-Lapin luontokeskus Siida p. 0205 64 7740
www.luontoon.fi > asiakaspalvelu > Siida
www.siida.fi

Metsähallitus, Ylä-Lapin luontokeskus Siida, Inarintie 46, 99870 INARI

Avainsanat:

Yrityksestä

Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön.

Tilaa