Metsäkanalintujen pesiensuojelu tavaksi

Metsäkanalintujen pesiensuojelu tavaksi

Metsäkanalintujen pesistä merkittävä osa tuhoutuu haudontavaiheessa joko
pienpetojen saalistuksen tai muiden syiden seurauksena. Metsässä liikkuvien
ihmisten kannattaa alkukesästä suojata kohdalle osuvat kanalintujen pesät.
Tyypillisimpiä pesimäpaikkoja kanalinnuille ovat räme, taimikko ja hakkuuaukko
eli pesiä on monenlaisissa maastoissa. 


Asiasta kannetaan huolta myös Metsäliitossa. Joissain osissa Suomea
metsäkanalintujen pesiä on Metsäliiton toimihenkilöiden toimesta pyritty
merkitsemään ja suojaamaan aina, kun niitä on kohdalle sattunut. Tulevana
keväänä toimintatapa laajennetaan koko maahan. Tarkoitus on, että jokainen
maastossa liikkuva Metsäliiton toimihenkilö ja sopimusyrittäjän
koneenkuljettaja varustetaan suojausmerkintään tarkoitetulla
"ensiapupakkauksella". Se sisältää tiiviissä muovipussissa hajusaippuan,
lankarullan, merkkausnauhan, Metsästäjäin Keskusjärjestön pesiensuojeluohjeen
sekä palautelomakkeen. 


Pesän suojaus tehdään kiertämällä lippusiima noin 25 - 30 metrin päähän
pesästä. Pesän merkitseminen onnistuu myös langalla, johon sidotaan
merkkausnauhan pätkiä muutaman metrin välein. Lanka viritetään noin polven
korkeudelle. Pesän suojaus viimeistellään tehokkuuden kannalta olennaisen
tärkeällä asialla vuolemalla hajusaippuasta lastuja siiman alle. Pesän
suojauksesta ilmoitetaan maanomistajalle. 


Suojaus vie vain pienen hetken ja sen avulla pystytään osa poikueista auttamaan
pesintävaiheen yli hengissä. Kun poikaset ovat kuoriutuneet, puretaan
suojauslanka pois maastosta. Samalla kertaa tarkistetaan pesinnän onnistuminen. 


Myös metsäliiton jäsenten toivotaan olevan aktiivisia metsäkanalintujen pesien
suojelussa. Metsästäjäin Keskusjärjestön pesiensuojeluohjetta ja
suojausmerkintään tarkoitettua "ensiapupakkausta" voi tiedustella Metsäliiton
toimihenkilöiltä. 


Lisätietoja: 
Metsäliitto, operaatiopäällikkö Juha Korhonen, p. 0500 398 218

Yrityksestä

Metsä Groupwww.metsagroup.fi Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2017 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 100 henkilöä. Konsernilla on toimintaa lähes 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Tilaa